Toimintasuunnitelma 2017

Helsingin akateemiset kinkyt ry – Häkki

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

 

Vuoden 2017 suurin tavoite on jatkaa  toimintaa kannattavana sekä kasvattaa HYY-jäsenten määrää järjestössä entisestään. Tavoitteeksi otetaan myös järjestää bdsm- tai fetissiaiheiset bileet tai larppi vuonna 2017. Näihin pyritään etsimään yhteistyömahdollisuuksia muista järjestöistä ja tahoista. Yhdistys järjestää myös vuosijuhlat keväällä  sekä 2 saunailtaa vuoden aikana.


Vuoden 2017 aikana yhdistys jatkaa BDSM:n ja fetisismin tunnetuksi tekemistä mm. järjestämällä BDSM-aiheisia kursseja ja/tai keskustelutilaisuuksia, ja ottaa osaa mahdollisuuksien mukaan yhteiskunnalliseen BDSM:ää ja fetissejä koskevaan keskusteluun. Häkillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttamiselle ja sen johdosta perustamme tulevaisuustyöryhmän miettimään Häkin pitkän aikavälin tavoitteita yhteiskunnallisen ja alakulttuurin vaikuttamisen suhteen.

 

Häkki järjestää sitomisesta kiinnostuneille kursseja, niin vasta-alkajille kuin edistyneemmille. Kursseilla opetetaan turvallisia tekniikoita ihmisten sitomiseen ja kursseja järjestetään noin 2-4 vuodessa.  Yhdistys pyrkii etsimään sopivia vetäjiä ja järjestämään työpajoja esimerkiksi välineiden käytöstä ja/tai valmistuksesta. Syksyllä järjestö osallistuu avajaiskarnevaaleihin, fuksisuunnistukseen ja järjestää fuksiystävällistä toimintaa. Kerhoillat saatiin pyörimään vuonna 2016 ja niitä on tarkoitus järjestää säännöllisesti myös vuonna 2017. Häkin toiminnan on tarkoitus olla helposti lähestyttävää ja pyrkiä tarjoamaan varsinaisille jäsenille etuoikeus tapahtumiin ilmoittautumisessa sekä halvempi osallistumishinta.

Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan mm. yhdistyksen facebook-sivulla (https://www.facebook.com/akateemisetkinkyt/), sähköpostilistalla, web-sivulla (http://www.akateemisetkinkyt.fi/) ja BDSM-aiheisella webfoorumilla (bdsmbaari.net). Yhdistys tiedottaa toiminnastaan myös ylioppilaslehden tapahtumakalenterissa ja HYYn toimintakalenterissa.

Häkin varainhankinta koostuu jäsenmaksuista, tapahtumien osallistumismaksuista, myytävien artikkelien tuotoista sekä HYYn tuesta. Menot koostuvat pääasiassa tapahtumien järjestämisestä koituvista kuluista (mm. tilavuokrat) sekä kirjallisuus- ja välinehankinnoista (yhteistilaukset ja Häkin välineet) .