Green flagit seuranhaussa

Häkki yhdistyksenä vannoo turvallisen kinkyilyn nimeen, ja kokee turvallisuutta edistävän keskustelukulttuurin tärkeänä koko skenen mittakaavassa. Molemminpuolisen kommunikaation ollessa vahva perusta turvalliselle toiminnalle, on syytä tiedostaa millaiset seikat voivat auttaa tunnistamaan potentiaalisen kumppanin positiivisia tai negatiivisiä piirteitä. Turvallisessa ja osapuolia kunnioittavassa kinkyilyssä on tärkeää että, eri osapuolet tulevat kuulluiksi, saavat vastinetta haluilleen ja toiveilleen, ja että … Lue lisää…

Skene voi ihan itse valita millaista käytöstä se päättää hyväksyä

“Skene – BDSM:n harjoittajien muodostama virtuaalinen ja/tai reaalimaailmaan sijoittuva yhteisö. Kaikki kinkyt, jotka ovat tekemisissä toisten kinkyjen kanssa ovat siis jollain tavoin mukana skenessä. Tästä syystä tarkkojen rajojen antaminen esim. skenen laajuudelle on hankalaa. Skenellä ei ole johtohahmoa tai kiveenhakattuja käyttäytymissääntöjä joita tulisi kaikkialla noudattaa, vaan skenen rakenteet muotoutuvat paikallisesti kulloinkin mukana olevista henkilöistä riippuen.” … Lue lisää…

Häkin jäsenmäärä kasvanut jo yli 550 jäseneen

Käynnistyvä syyslukukausi on perinteisesti vilkasta aikaa myös Häkin jäsenmäärän kannalta, ja viime vuosina jatkunut kiinnostus yhdistystämme kohtaan jatkuu ennallaan. Häkin jäsenmäärä on ylittänyt ensimmäistä kertaa sen historian aikana 550 jäsenen rajan, ja viimevuotinen noin 500 jäsenen ennätyksemme rikkoontui elokuussa. Normaalioloissa järjestämme erilaisia tapaamisia, illanviettoja, juhlia, ja monia muita opiskelijajärjestöille tyypillisiä tapahtumia. Ennen kaikkea tarjoamme BDSM:stä … Lue lisää…