Leffa-arvio: Koirat eivät käytä housuja raottaa kinkyyden verhoa onnistuneesti

Rakkautta & Anarkiaa -festivaali käynnistyi torstai-iltana kinkypiireissäkin suurta hypetystä saaneen Koirat eivät käytä housuja -elokuvan merkeissä, ja Häkki oli ilman muuta mukana menossa.

Elokuva kertoo sydänkirurgina toimivan Juhan (Pekka Strang) tarinan. Juha on menettänyt puolisonsa tapaturmaisesti, ja jäänyt nuoren Elli-tyttären (Ilona Huhta) yksinhuoltajaksi. Menetys jättää Juhaan jäljet vuosiksi, eikä hän ole löytänyt rinnalleen uutta kumppania. Sen sijaan hän takertuu vaimonsa muistoon ja muistelee kaiholla vanhoja hyviä aikoja mm. vaimonsa käyttämää hajuvettä nuuhkien.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Juha törmää sattumalta ammattidominana toimivan Monan (Krista Kosonen) dunkkariin, eli sessioita varten varusteltuun tilaan. Eksyneenä yllätetty Juha pääsee kokemaan ensi kertaa kovakouraisempia otteita, eikä saa tämän jälkeen Monaa mielestään. Peratessaan ajatuksiaan Juha löytää itsensä uudelleen sadomasokismin kautta, ja samalla kaikki työ- ja perhe-elämään liittyvät asiat alkavat jäädä uusien ja kiinnostavien ajatusten varjoon. Kinkyyden maailmaan uppoutuessaan Strangin näyttelemä päähenkilö ei tiedosta omia rajojaan ja alkaa saada jopa creepymäisiä stalkkeriviboja.

Kuten monet muutkin BDSM:ää käsittelevät elokuvat, myös Koirat eivät käytä housuja lähestyy tarinaa ja kinkyyttä traumojen, masennuksen ja itsetuhoisuuden kautta. Tämä annettakoon kuitenkin anteeksi, sillä yksikään toinenkaan elokuva ei ole kyennyt toistaiseksi kertomaan vaniljayleisöönkin uppoavaa tarinaa muusta näkökulmasta. Elokuvan ehdottomiin meriitteihin luettakoon kuitenkin se, että kinkyys on tarinan ytimessä, eikä vain lisämausteena. Se ei myöskään mässäile hahmoillaan, vaan pyrkii kuvaamaan ne perverssien sijaan ennen kaikkea ihmisinä omina ongelmineen. Ensimmäisenä suomalaisena puhtaasti sadomasokismin ympärille sijoittuvana elokuvana Koirat eivät käytä housuja onnistuukin tässä kiitettävästi.

Tom of Finlandissakin ansioitunut Strang jatkaa tutuilla vahvuuksillaan, ja kykenee luomaan kontaktin yleisöönsä eleillään silloinkin, kun asiat tapahtuvat vain päähenkilön ajatusmaailmassa. Valtaosa elokuvasta pyöriikin sen päähenkilön ajatusten ja tuntemusten ympärillä, ja Strang onnistuu tulkitsemaan näitä oivallisesti muun visuaalisen kerronnan tukemana.

Krista Kososen valinta dominoivaksi Monaksi on niin ikään onnistunut. Hän onnistuu kuvaamaan ammattimaisen dominan työtä hyvin eräänlaisena palveluammattina sekä maksullisten sessioiden teatraalisuutta siihen liittyvine taustatöineen. Myös Kosonen onnistuu tuomaan hahmonsa kautta esiin sen, kuinka sadomasokismissa kyse ei ole pelkästään seksistä ja muusta fyysisestä mielihyvästä, ja kuinka suuressa roolissa psykologiset aspektit ovat kokonaisuuden kannalta. Tiukka ja kovaotteinen dominakin heltyy Kososen käsissä lepertelemään “koiralleen”, tarjoamaan lohduttavaa olkapäätä kerran jos toisenkin, ja näyttämään että tämäkin on loppujen lopuksi ihminen omine tarpeineen, huolineen ja rajoineen.

Nuoren Ilona Huhdan ensiesiintyminen aikuiselle yleisölle suunnatussa elokuvassa oli sekin onnistunut. Huhdan esittämän Elli-tyttären rooli osana tarinaa piti paketin hyvin kasassa, ja muistutti kinkyyteensä herännyttä Juhaa jatkuvasti siitä, kuinka normaali elämä jatkaa kulkuaan taustalla uusista mielenkiinnon kohteista huolimatta.

J-P Valkeapään ohjaamaa elokuvaa voi hyvällä omallatunnolla kutsua kinkyskenen näköiseksi elokuvaksi. Lukuisat pienet mutta sitäkin tarkemmat yksityiskohdat sekä lyhyet katkelmat eri aktiviteeteista luovat toimivan kokonaisuuden. Rekvisiittaan on panostettu, ja miljöö toimii uskottavana ympäristönä elokuvan tapahtumille. Elokuva sisältää myös runsaasti pieniä sisäpiirin vitsejä, jotka saattavat mennä asiaan vihkiytymättömältä ohi, mutta jaksoivat naurattaa sitäkin enemmän Häkin rivistöä. Taustatyöt dominavierailuineen on tehty huolella, ja se näkyy.

Koirat eivät käytä housuja kärjistää monia asioita, mutta ei häiritsevästi. Aihepiirin käsittely komediaksi luokiteltuna elokuvana herätti pieniä ennakkoluuloja sen suhteen onko kaikki vedetty lekkeriksi. Komediallinen lähestymistapa toimii kuitenkin yllättävänkin hyvin purkamalla etenkin vaniljayleisön silmissä absurdien tilanteiden aikaansaamia jännitteitä. Koirat eivät käytä housuja ei ole realistinen kuvaus sadomasokismista, mutta se auttaa raottamaan kinkyilyyn liittyvää salamyhkäisyyden verhoa onnistuneesti nostaen aihepiirin mustan huumorin siivellä osaksi valtavirran keskusteluita.

Koirat eivät käytä housuja nähdään elokuvateattereissa 1. marraskuuta alkaen.

 

Jätä kommentti