Tämän osion tarkoitus on esitellä eri järjestöjä, jotka vaikuttavat Suomen kinkyskenessä. Osiossa päästämme suomalaiset kinkyjärjestöt vuorotellen kertomaan omin sanoin toiminnastaan.
Esittele itsesi ja järjestönne lyhyesti.
Olen Countess, Turun BDSM-yhdistys ry / Turun Baletin perustajajäsen ja puheenjohtaja 2016-2019.
Turun Baletti (virallisesti Turun BDSM-yhdistys ry) perustettiin vuonna 2001, josta alkaen olemme esitelleet BDSM-kulttuuria ja keränneet yhteen mm. fetissien, bondagen ja sadomasokismin suhteen uteliaita ihmisiä. Yhdistyksen tarkoituksena on karsia aiheeseen liitettyjä myyttejä ja väärinkäsityksiä, madaltaa kynnystä lähestyä kinkyilyn maailmaa ja osoittaa, että sen eri alueita voi käsitellä myönteisesti ja yhteisöllisesti.
Oletko itse ollut pitkään mukana järjestönne toiminnassa (oli se sitten hallituksessa tai jäsenenä)?
Olen ollut toiminnassa enemmän ja vähemmän aktiivisena toistakymmentä vuotta, hallituksessa vaihtelevasti vuosien aikana ja tällä haavaa menossa viides vuosi putkeen.
Millä tavalla toimintanne on muuttunut vuosien varrella?
Turun Baletin toiminta alkoi vuonna 2001 järjestetyistä “Sidotut Elämät” -bileistä. Vuonna 2002 Turun Baletti järjesti ensimmäisen Fetish Club -tapahtumansa ja vuoden 2018 lopussa laskurissa on jo 61 juhlittua Clubia!
Alkuaikoina kokouksia oli noin kerran kuukaudessa ja sen ajan kokouksia voisi nimittää jopa miiteiksi sillä ne keräsivät yhteen joka kerta parisenkymmentä paikallista toiminnasta tavalla tai toisella kiinnostunutta. Sittemmin vuosien vierittyä, moninaisten puisto- baari- ja saunailta-tapahtumien myötä yhdistyksen järjestämäksi bileitä kevyemmäksi toiminnaksi (kokousten ohella) on vakiintunut kerran kuussa järjestettävä Tossumiitti. Tossumiitissä on aina paikalla hallituksen edustaja ja siellä voi normaalin miittimeiningin lisäksi kysellä yhdistyksestä ja myös hoitaa jäsenasioita.
Yhdistyksellä on ollut vuosien aikana lukuisia omia keskustelufoorumeita ja nykyisen fooruminsa lisäksi Baletti ylläpitää nykyään yli neljänsadan hengen Facebook-ryhmää joka on luotu avoimeksi keskustelupaikaksi Turun Baletin jäsenille, jäsenyyttä harkitseville ja muille aiheesta kiinnostuneille. Ryhmä toimii alustana samanhenkisten ihmisten tavoittamiseen keskustelun, linkkien ja huumorikuvien kautta ja myöskin kaikille avointen miittien, leffaan porukalla -tapahtumien, teatteri-iltojen jne. järjestelyyn, joissa yhdistys ei ole osallisena.
Bileiden, miittien ja muiden julkisten tapahtumiensa lisäksi Baletilla on useita vakiintuneita ja suosittuja jäsentapahtumia pitkin vuotta ja yhdistyksen jäsenmäärä on ollut noususuhdanteinen viimeiset viisi vuotta. Vuoden 2018 lopussa Baletin jäsenmäärä ylitti huikean kolmensadan rajapyykin ja vuosittain liittyvien uusien että edelleen aktiivisten perustajajäsenten myötä Baletissa onkin vuosien aikana ollut yli 800 jäsentä!
Millaisia tapahtumia järjestönne järjestää jäsenilleen ja kuinka usein?
Yhdistys järjestää vapaaehtoisvoimin vuosittain noin neljät bileet, tusinan miittejä, jokusen piknikin ja baari-illan, kymmenisen mökkeilypäivää sekä vuosittaisen risteilyn. Julkisiin tapahtumiimme ovat tervetulleita myös ei-jäsenet.
Miten kuvailisit järjestönne ja tapahtumienne kävijäkuntaa?
Tapahtumissamme käy aivan kaikenikäisiä ja näköisiä, jokaisesta lokerosta ja lokeroiden ulkopuolelta. Mukana menossa on suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia ja sen lisäksi paljon queer, trans- ja muunsukupuolista väkeä, BDSMF & HLBTIQA+ ja kaikkien muiden kaarien alta. Enemmistö porukasta on 25-45-vuotiaita mutta on myös tätä nuorempia ja vanhempia, Turusta ja lähiseuduilta, muilta paikkakunnilta ja toisinaan muista maistakin.
Entä paikkakuntanne skeneä?
Turun skene on yhtä eläväinen kuin siinä aktiivisesti toimivat henkilöt ja tällä hetkellä yhdistys toimii yhdistävänä tekijänä Turun skenen ihmisten välillä. Turussa ei ole toistaiseksi samanlaista yksityisten henkilöiden ylläpitämää miittikulttuuria kuin muissa kaupungeissa mutta yhdistys pyrkii vastaamaan kysyntään ja kevään 2019 aikana tähänkin ehkä saadaan muutos. Turun miiteissä ja bileissä käyvät kehuvat Turun tunnelman olevan rento ja että uudet otetaan lämpimästi vastaan.
Miten järjestönne poikkeaa muista skenen järjestöistä?
Turun Baletti levittää tietoutta kinkyydestä luennoiden vuosittain mm. Väestöliitolle, Åbo Akademille sekä Turun AMK:lle. Baletti on vieraillut Yle Puheessa ja yhdistys toteutti vuonna 2015 koko Suomen kattavan “Mitä kinkylle kuuluu” -kyselyn.
Turun Baletti tekee yhteistyötä Turun seudun Seta ry:n sekä Turku Pride ry:n kanssa ja Baletin oma blokki onkin kulkenut Turku Pride -kulkueessa jo usean vuoden ajan. Vuonna 2018 Turun Baletti oli myös yksi Turku Pride -tapahtuman sponsoreista.
Turun Baletti on ollut lukuisia kertoja esillä paikallislehdistössä ja radiossa. Vuonna 2016 Baletilla oli viikon kestävä julkinen näyttely Turun keskustassa jossa oli esillä lehtileikkeitä ja flyereita vuosien varrelta sekä lyhytelokuva yhdistyksestä. Näyttelyssä vierailtuaan Turun Sanomat julkaisivat (jälleen) Baletista artikkelin upealla otsikolla ‘Sidottu, piiskattu, onnellinen’.
Onko paikkakunnallanne Häkin kaltaista opiskelijajärjestöä tai oletteko itse aktiivisia esim. opiskelijoiden suuntaan? Miten huomioitte vasta kinky-uraansa aloittelevat henkilöt?
Turussa ei toimi Häkin kaltaista järjestöä mutta Baletin jäsenistöstä ja aktiiveista löytyy kyllä paljon opiskelijoita ja heidän kauttaan onkin kulkenut paljon tietoa opiskelijamaailman suuntaan.
Yhdistyksen järjestämässä Tossumiittissä on lähes aina mukana konkareita jotka ovat valmiita vastaamaan monenlaisiin kysymyksiin uusia askarruttavista aiheista. Lisäksi järjestämme muutaman kerran erityisesti uusille juhlijoille ja hiljattain BDSM:stä, fetisseistä ja ylipäätään kinkyskenestä kiinnostuneille ”Uusien Infon”. Infossa käydään läpi yleisiä pelisääntöjä, ohjeita, turvallisuustekijöitä, käytössääntöjä, bile-etikettiä ja tottakai myös Turun Baletin toimintaa.
Jos lukijamme kiinnostuivat järjestöstänne, mistä he löytävät lisätietoa toiminnastanne?
Ajankohtaisimmat tiedot tapahtumista ja muusta Turun Balettiin liittyvästä löydät nettisivuiltamme!
https://www.facebook.com/turunbaletti/
Terveisesi Häkin kotisivujen lukijoille ja skenestä vasta kiinnostuneille?
Toivotan kaikki tätä lukevat tervetulleeksi Turun Baletin tapahtumiin ja omilla tahoillaan osallistumaan rakentamaan yhteisöllisesti avointa, kunnioittavaa ja lämmintä suomalaista kinky-kulttuuria!