Oletko miettinyt mistä Häkin baarimiiteissä oikein keskustellaan ja mitä ihmiset hakevat miiteiltä?
Häkki on järjestänyt kuukausittain baarimiittejä nyt noin kaksi vuotta ja kävijämääräksi on vakiintunut vähän kuukaudesta riippuen 10-25 häkkiläistä. Nuoria sekä vähän vanhempia.
Mistä miitissä sitten puhutaan ja mitä siellä oikein tehdään? Käytännössä miitti on vain tapahtuma, jossa ihmiset keskustelevat ja juovat alkoholillisia tai alkoholittomia juomia. Oikeasti miitti voi olla todella paljon enemmän. Se voi olla tapahtuma mistä löydät hyviä ystäviä itsellesi. Ihmisiä, jotka ymmärtävät sen toisenkin puolen sinusta, mitä et voi tuoda julki “normikavereille”. Miitti voi olla paikka mihin voi tulla rentoutumaan tuttujen ja uusien ihmisten sekaan. Nauramaan, ihmettelemään ja puhumaan mitä erityisemmistä ja erilaisimmista asioista yhdessä yhtä vinksahtaneiden ihmisten kanssa.
Keskustelun aiheet eivät missään nimessä pyöri vain kinkyilyssä, vaan aiheet on enimmäkseen juuri kaikkea muuta kuin kinkyilyyn liittyvää. Kinkyily on toki mukana keskusteluissa aika ajoin ja, kun siihen sopii joku heitto, sen voi heittää ilmoille ilman, että ympärillä ihmiset säikkyvät vähän vinoa kommenttiasi. Esimerkiksi toisessa pöydän päädyssä voidaan keskustella peniksistä ja toisessa päässä joku aivan kauhean kinky voi julistaa Javan paremmuutta kaikille moisesta jotain ymmärtäville ja ymmärtämättömillä. Jälkimmäiset lähinnä pudistelevat epäuskoisena päitään ja yrittävät keksiä jotain muuta aihetta peittämään saarnausta koodikielistä ja päätyvät juttelemaan Pää Kii -yhtyeen uudesta levystä vain huomatakseen muutamaa minuuttia myöhemmin koodikeskustelun päättyvän lauseeseen “Ja tämän takia minusta Java on paras” ja helpottuneesti nauraviin ihmisiin ympärillä.
Toisin sanoen keskustelua riittää niin kinkystä kuin kaikesta muustakin ja, kun jutut rönsyilee paljon aiheesta toiseen, ihmiset tulevat tutuksi ja nimimerkki/nimi saa muutakin “leimaa” itseensä kuin vain sen, että hän on myös kinky.
Juuri näistä yllä mainituista syistä miitit eivät ole tarkoitettu vain leikkikaverin tai asuntolainan jakajan löytämiseen. Osa tulee paikalle, koska siellä näkee kavereita, osa tulee yhdessä kumppaninsa kanssa tutustumaan muihin. Joillekin miitit ovat ensiaskel skenen tapahtumiin ja he tulevat paikalle katsomaan millaista väkeä tapahtumissa on ja ehkä siinä samalla tutustuvat ihmisiin kenen kanssa on helpompi mennä muihinkin tapahtumiin. Joillekin miitti on oiva paikka heittää hetkeksi vapaalle kesken kiireisen viikon. Nauttia se pari olutta ja jatkaa sitten matkaa kotiin astetta rennommalla askeleella.
Häkkiläiset eivät myöskään erotu baarissa selvästi muille kinkyinä. Miitteihin pukeudutaan, kuten normaaliin baari-iltaan eli kukaan ei ole paikalla catsuitissa eikä tapahtumassa ole minkäänlaista kinkyilyä osana iltaa, mikä näkyisi muille. Baarihenkilökunta kyllä tietää mitä porukkaa me olemme, mutta muuten emme todellakaan erotu muista kävijöistä millään muotoa. Baarin henkilökunnankaan reaktioita meihin ei tarvitse miettiä, he ovat jo tottuneet meihin varsin hyvin ja ottavat uudet janoiset asiakkaat hymyillen vastaan.
Et välttämättä etsi tai löydä tulevaa aviopuolisoa miitistä, mutta tuskin myöskään menetät mitään, vaikka tulet paikalle kuuntelemaan iloista puheensorinaa ja naurunremakkaa, edes sen yhden tuopin ajan. Todennäköisemmin löydät ihmisiä, jotka ottavat vastaan sinut juuri sellaisena kuin olet ja, jotka ovat olleet itse samassa asemassa joskus. Jännittäen sitä hetkeä, kun baariin pitäisi astua sisälle etsimään niitä muita kinkyjä. Hyvällä tuurilla istut ihmisten seuraan, joista osasta tulee jossakin määrin merkittävä osa elämääsi. Oli se sitten tuttujen naamojen, kavereiden, hyvien ystävien tai leikkikaverien muodossa.