Yhteisöesittely: Metroseksuaalit

Tämän osion tarkoitus on esitellä eri yhteisöjä, jotka vaikuttavat Suomen kinkyskenessä. Osiossa päästämme suomalaiset kinkyjärjestöt ja yhteisöt vuorotellen kertomaan omin sanoin toiminnastaan.

Esittele itsesi ja yhteisönne lyhyesti.

Heippa! Olen Tiuhti, Metroseksuaalien entinen päävastuuhenkilö ja nykyinen sivustaseuraaja, joka ei osaa olla tunkematta näppejään kaikkeen. Metroseksuaalit on seksipositiivinen kerho, joka toimii opiskelijakunta METKAn alaisena ja meidän toiminta onkin ensisijaisesti suunnattu Metropolian opiskelijoille. Meillä kaikki ovat yleisesti seksipositiivisia, ja lisäksi löytyy jaostot sekä kinkyille, että sateenkaareville.

Oletko itse ollut pitkään mukana yhteisönne toiminnassa ja miten päädyit mukaan toimintaan?

Olen ollut mukana perustamisesta asti. Ihmettelin, että pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluilla ei tämän tapaista kerhotoimintaa vielä ollut olemassa, ja ihanien tuutoreideni avustuksella ja tuella laitettiin kerho pystyyn. Starttailemme juuri kolmatta toimintavuottamme.

Millaisia tapahtumia järjestätte yhteisöllenne ja kuinka usein?

Suunnitteilla on säännölliset kinkymiitit ja sateenkaariporukan iltapäiväkahvit. Lisäksi bileitä ja paneelikeskusteluja olisi tarkoitus järjestää ainakin pari kertaa vuodessa. Juuri kun alettiin saada toimintaa pyörimään säännöllisemmin, niin korona päätti iskeä. Tällä hetkellä toimintamme ytimessä onkin striimaaminen! Ollaan todettu, että se on hyvä tapa järjestää toimintaa etäkontaktein.

Lisäksi osallistumme METKAn tapahtumiin esimerkiksi fuksiaisrastien vetämisen kautta.

Miten kuvailisit yhteisönne ja tapahtumienne kävijäkuntaa?

Nuorehkoja innokkaita opiskelijoita! Osa kinkyjä, osa sateenkaariyhteisöä, ja osa ihan vaan seksipositiivisia.

Entä paikkakuntanne skeneä?

Hyvin samankaltainen, kuin Häkinkin paikkakunnan skene 🤭 Pääkaupunkiseudun skene lienee laajimpia ja aktiivisimpia. Toimijoita ja yhteistyökumppaneita riittää, mikä on ihanaa!

Miten yhteisönne poikkeaa muista skenen järjestöistä?

Veikkaisin, että poiketaan monipuolisuudessa. Saman katon alla ollaan yhdessä kaikki (kinkyjaosto, sateenkaarijaosto & seksipositiiviset). Hyvin ollaan toistaiseksi tultu toimeen ja monet meistä toki kuuluvat kahteen tai kolmeenkin edellämainituista.

Onko paikkakunnallanne Häkin kaltaista opiskelijajärjestöä tai oletteko itse aktiivisia esim. opiskelijoiden suuntaan? Miten huomioitte vasta kinky-uraansa aloittelevat henkilöt?

Ollaan itse opiskelijakerho ja näin ollen aktiivisia opiskelijoiden suuntaan! Toivotamme kuitenkin striimeihin ja baarimiitteihin tervetulleeksi muitakin, kuin Metropolian opiskelijoita.

Aloittelijat otetaan avosylin vastaan, kuten kaikki muutkin 💜 Toimintamme perustuu turvallisen tilan periaatteille.

Jos lukijamme kiinnostuivat järjestöstänne, mistä he löytävät lisätietoa toiminnastanne?

Instagram: @metroseksuaalit

Facebook: Metroseksuaalit

Twitch: @metroseksuaalit

Terveisesi Häkin kotisivujen lukijoille ja skenestä vasta kiinnostuneille?

Tervetuloa seurailemaan meidän striimejä, jos ei baarimiitteihin asti koronan takia päästä! Toivon kaikille antoisaa kinkyilyä poikkeusoloista huolimatta 💜

 

5

Jätä kommentti