Näin Pride-viikon kunniaksi päähäni jumittui ajatus kinkyjen kokemasta syrjinnästä ja kuinka sitä tupataan kovasti vähättelemään, jos moisesta uskaltaa mainita.Kolumnin tarkoitus ei ole väheksyä sateenkaariväen kokemaa syrjintää – ei nykypäivänä eikä menneisyydessä.
Aiemmassa kolumnissa nostimme esiin Häkin ja toisen kinkyjärjestön kokemaa syrjintää Holvin taholta. Tämä herätti kommentointia sosiaalisessa mediassa, kuinka kinkyn kokema syrjintä ei ole oikeaa syrjintää ja huomio pitäisi olla niissä tahoissa, jotka kokevat oikeata syrjintää. Tämä siis toisten vähemmistöjen edustajien suista. Syrjinnän määrä tai laatu ei ole mielestäni mikään kilpailu, sillä se vahingoittaa kohdehenkilöä joka tapauksessa, oli se millaista hyvänsä.
Kinkyys harvemmin näkyy ihmisestä päälle päin, ellei hän itse tee siitä juttua. Siinä mielessä toki siis kinkyt pääsevät vähemmällä kuin vaikkapa muunsukupuoliset. Tämä ei toki tarkoita, että kinky ei kokisi syrjintää arjessaan. Työpaikalla kinkyleima voi tehdä elämästä vaikeata, palkankorotukset ja ylennykset menevät todennäköisemmin sille “normaalille” henkilölle. Työyhteisön sisällä yleisesti ottaen suhtautuminen voi olla negatiivista, väheksyvää tai eristävää, vähän samalla tapaa kuin muunsukupuolisuus tai homoksi “leimautuminen” voi aiheuttaa tietyissä työyhteisössä ongelmia.
Olen pieneltä kylältä lähtöisin ja muistan kinkyyteen liittyviä ajatuksia jo ajalta ennen kouluikää. Mitkään traumat tai seksuaalisuuteen törmääminen ei tietääkseni ole laukaissut mitään näistä päässäni. Hurjinta on varmaankin ollut 60-luvun Batman tv-sarja, joka pyöri 80-luvullakin vielä tv:ssä ja siinä aika ajoin joku päätyi sidotuksi ja sai rätistä tehdyn suukapulan suuhunsa. Silti minusta kasvoi tällainen ja viimeistään teini-iässä huomasin, että muut ympärillä olevat ihmiset eivät varsinaisesti jaa ajatuksiani esimerkiksi köysien eroottisuudesta. Hyvän kaverini kommentti oli paljon puhuva “hyi”, kun linkkasin hänelle jonkun kuvan sidotusta naisesta, jolla oli suukapula suussa. Roikkuessani irkissä osa pelikavereistani ihmetteli ja naureskeli, että miten bondageen liittyviä sivustoja voi olla edes olemassa ja kuinka kamalaa koko bondage on.
Sukulaisenikaan eivät varsinaisesti ole osoittaneet ymmärrystä. Suvussani on sukupuolenkorjauksen läpikäynyt henkilö. Tietäen sukulaiseni pelkäsin heidän reaktioitaan, kun Matista (nimi muutettu) tulikin Marjo ja rinnalle löytyi tyttöystävä. Tässä asiassa pelkoni oli onneksi turhaa tai ne juntimmatkin serkukset osasivat pitää päänsä kiinni. Sen sijaan kinkyydelle tältä porukalta ei ole ikinä mitään hyväksyvää kommenttia päässyt ilmoille, päinvastoin. Milloin oli pikkujoulut mennyt pilalle, kun samassa paikassa oli niitä sairaita sadomasokisteja tai muuten vain reagoitu negatiivisesti johonkin kinkyaspektiin, mikä on noussut normaalin keskustelun yhteydessä esille. Noh, eräs ymmärsi piiskauksen pointin, mutta mustelmat olivat tällekin jo sitten liikaa ja ei ymmärrä, että joku nauttii niin rajusta käsittelystä.
Ei siis hirveästi tee mieli olla oma itsensä omien läheisten seurassa. Enkä tällä tarkoita mitään pukeutumista tai rekvisiittaa, vaan ihan, että voisin kertoa heille, että tätä minä olen ja kuinka mustelmistani ei tarvitse huolestua. Syrjivän suhtautumisen eli negatiivisten kommenttien pelossa olen jättänyt saunareissun tai pari väliin, jonka voinee tulkita itsesyrjinnäksi. Parempi siis pitää suunsa kiinni ja elää “tylsää elämää”, jonka yksityiskohdat on tasoa “näin kavereita” tai “olin liikenteessä”. Ja, ei, minua ei juuri kiinnosta kertoa, saati tuputtaa yksityiskohtia seksielämästäni sukulaisille tai työkavereille, enkä myöskään ole kiinnostunut heidän seksielämästään, mutta se, että voisi olla edes hieman enemmän oma itsensä myös läheisten kanssa, varmasti kertoisi myös heille jotain valinnoistani ja elämästäni.
Mutta missä tilanteissa kinky sitten lopulta kokee syrjintää muutenkin kuin sanallista pilkkaa tai ymmärtämättömyyttä? Lapsen huoltajuuskiistat ovat yksi tilanne, missä tiedän useita kertoja toisen vanhemman kinkyyden nousseen esille negatiivisena asiana.
Kuinka noin saastaiselle äidille/isälle voidaan myöntää edes tapaamisoikeutta lapseensa, kun se harrastaa tuollaista vapaa-aikanaan. Katsokaa nyt näitäkin kuviakin (ilman naamaa), joita hänestä löytyy internetistä. Eihän lapsi voi mitenkään elää normaalia elämää tällaisen ihmisen kanssa.
Itse en tiedä ketään nuoren lapsen vanhempaa, joka altistaisi lapsensa tarkoituksella seksuaalisuudelleen. Tästä syystä olen monet kerrat hipsinyt leikkikaverini luo, kun tämän lapsi on ollut koulussa, tarhassa, lomareissulla tai toisella vanhemmalla. Aikatauluja on runkattu pitkään, että on löytynyt sopiva ajankohta tehdä kaikkea sitä, mitä ei voi tehdä, kun lapsi on läsnä ja nukkumassa viereisessä huoneessa. Yhtä lailla ne vaniljaisen seksin harrastajat pistävät pikkuisen unille ja viettävät hetken keskenään tai heivaavat lapsen isovanhemmille hoitoon ja nauttivat vähän enemmän toisistaan.
Mutta silti tämä kinkyys katsotaan jotenkin ylipääsemättömän negatiivisena seikkana. Se toinen osapuoli huoltajuuskiistassa tuskin lopettaa omaa seksielämäänsä kuin seinään avioeron myötä. Se lapsi voi kuulla kaikki ne uuden parisuhteen tuomat riidat seinän läpi tai kiihkeän rakastelun äänet. Tavallinen seksi on siis ok, mutta suukapulalla lapsenkin vuoksi hiljennetty seksi onkin sitten jo erityisen paha asia?
Yksityiskohtaisesti tietämistäni tapauksista toinen päättyi kinkyn kannalta hyvin ja toinen on edelleen ratkaistavana. Ainakin siis toisessa päätöksen tehnyt tuomari ei nähnyt kinkyyttä lain silmissä negatiivisena asiana, vaikka toisen osapuolen yritys saada kinky syrjityksi oli raju. Vaikka lopulta päätöksessä ei syrjintää koettu, sen yritys jo itsessään on hälyttävää. Käytiinkö toisen osapuolen seksuaalisuutta samalla tapaa läpi tuomarin ja asianajajien edessä? Ei tietenkään, koska hän ei ole kinky.
Yleisin syrjivä käytös mihin kinkynä törmää on stereotypia mielenterveysongelmista. “Kaikki kinkyt johon olen törmännyt on mt-ongelmaisia” on yleinen kommentti eräissä sosiaalisissa medioissa. Voitteko kuvitella samaa keskustelua homoseksuaaleista tai muunsukupuolisista? Twitter räjähtäisi liitoksistaan moisten kommenttien jälkeen. Mutta silti edelleen kinkyistä saa lukea moisia kommentteja. Tokihan sadomasokismi ja fetisismi olivat vielä vuoteen 2011 asti Suomessa tautiluokituksen piirissä, joten ehkä aikaa ei ole vielä kulunut riittävästi.
Oman kokemukseni mukaan kinkypiireissä on toki mielenterveysongelmaisia ihmisiä. Mielenterveysongelmaisia on pääkaupunkiseutu ja eri piirit pullollaan. Kinkypiirissä nämä ihmiset voivat olla taustoiltaan mitä tahansa valkoisesta dominoivasta heteromiehestä muunsukupuolisiin. Valtaosa kinkyistä tosin ei omaa liutaa diagnooseja ja kaappia täynnä mielialalääkkeitä. Eikä mitään yhteyttä mielenterveysongelmien ja kinkyyden välillä ole todettu. Sen sijaan kinkyilyn on todettu parantavan mielenterveyttä.
Jos jokin niitä ongelmia aiheuttaa, on se oman itsensä tukahduttaminen. Itse olen iloinen silloin kuin voin olla oma itseni vapaasti, ilman pelkoa että joku kokee minut negatiivisessa valossa seksuaalisuuteni vuoksi. Vastaavasti ne vuodet, kun seksuaalisuutta piti täysin kaapissa eikä toteuttanut, olivat ne vuodet, kun pään sisällä oli ikuinen marraskuu.
Mainitsin heti ensimmäisessä lauseessa Priden. Pridea kuvataan seuraavalla tavalla:
Pride tai gay pride tarkoittaa maailmanlaajuista liikettä ja filosofiaa, jonka mukaan homoseksuaalit,biseksuaalit, transihmiset, sekä kaikkien muidenkin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen jäsenet voivat olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään. Pride-liike puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä.
Silti, kun keskustelu siirtyy kinkyihin Pride-kulkueessa, muuttuu ääni heti osaltaan syrjiväksi. Eihän kinkyt vain pukeudu nahkaan tai kumiin? Eihän kukaan vain taluta subiaan kaulapannassa tai kanna mukanaan ruoskaa? Miksi kukaan ei ajattele lapsia, jotka joutuvat näkemään tämän kaiken? Jopa fobiat ja inho Pridea kohtaan yritetään selittää kinkyyden liian julkisesti esiin tuovilla henkilöillä. Ole mitä olet, mutta ethän vain ole julkisesti liian kinky?
Itse en pukeudu kulkueeseen kinkysti, enkä varsinaisesti koe tarvetta tuoda esille omaa erilaisuuttani koko maailmalle.Mutta ymmärrän syyn, miksi osa haluaa tuoda kinkyyttä esiin myös näyttävämmin kuin Häkin ryhmä sitä kulkueessa toi. (Toimituksen huomautus: Häkin kulkue pukeutui siis täysin normaalisti kulkueeseen, eikä kinkyreleitä ollut kenellekään päällä)
Tuon yllä olevan lainauksen mukaan kinkyt kuuluvat Priden alaisuuteen. Mitä me olemme, jos emme seksuaalivähemmistöä? Harva meistä on valinnut tykkäävänsä juuri niistä asioista joista tykkäämme. Elämämme ja parisuhteemme olisivat paljon yksinkertaisempia ilman fetissejä ja muita mielihaluja. Jos kinkyys koetaan negatiivisena asiana niin lähipiireissämme kuin työpaikoilla niin eikö juuri seksuaalisuuden eri kirjoja juhliva Pride ole se paikka, missä kinkyyskin voi näkyä ja pitäisi näkyä katukuvassa. Muutama kaulapannassa kulkeva alistuva tai muulla tapaa kinkyyden selvästi esille tuova henkilö ei ole kuin tippa siinä noin 100 000 ihmisen meressä.
Homo- tai transviha ei johdu kinkyistä. Kinkyt ovat vähemmistö, jopa noiden vähemmistöjen sisällä. Homoja vihaava henkilö ei kysy ennen ensimmäistä idioottimaista kommenttia tai nyrkiniskua, että ethän sä vain ole niitä homoja, jotka pukeutuu kumikoiraksi pride-kulkueessa ja hyökkää vasta sitten. Se asennemaailman tuoma viha ja ymmärtämättömyys sikiää jostain ihan muualta kuin kinkyistä osana kulkuetta.
Jos oman lapsen kysymyksiä pelkää tai epäilee, että Pride-kulkue saattaa muovata tämän ajatusmaailmaa “negatiivisesti” tai jopa uskoo, että se traumatisoi lasta, niin ehkäpä seksuaalisuutta juhlistava kulkue ei ole oikea paikka lapselle. Ne harvalukuiset kinkyt kulkueessa eivät ole se näkyvin osa kulkuetta. Mukana on aivan takuuvarmasti lapsen mielestä paljon muutakin ihmeteltävää mm. drag queenien tai muiden näyttävästi pukeutuvien muodossa.
Osa ehkä muistaa ne ajat, jolloin samaa sukupuolta oleva pariskunta ei voinut kävellä kadulla lainkaan käsi kädessä tai naisten vaatteisiin pukeutuva mies pysyi todella visusti omassa kaapissaan. Ei tilanne toki vieläkään ole täydellinen tai edes lähellä sitä, mutta Priden kaltaisella tapahtumalla on ollut iso merkitys tuon ilmapiirin muuttamisessa. Joten onko ihme, jos kinkyistäkin osa haluaa samalla tapaa vaikuttaa ilmapiiriin niin muiden vähemmistöjen kuin myös kinkyjen puolesta. Vaikka kinkyys joku päivä olisi aivan tavallista, ei se tarkoita sitä, että Senaatintori täyttyisi häpeäpaaluissa viruvista orjista. Se tarkoittaisi sitä, että kohtaisimme vähemmän meitä väheksyvää ja syrjivää kommentointia arjessamme. Voisimme ehkä vähän näkyvämmin tuoda esiin omaa itseämme esimerkiksi kaulapannan muodossa. Niitä enemmän tai vähemmän pieniä ja suuria asioita, joita muut sateenkaarilipun alle kuuluvat vähemmistöt ovat hiljalleen saavuttaneet.
Kinkyys on vaikea asia monille, koska siinä mennään jo “normaalin” seksin ulkopuolelle. Lähtökohtaisesti seksiä ei haluta yhdistää kipuun ja tuskaan, masokismiin ja sadismiin, tai oudolta tuntuvaan pukeutumiseen ja roolipeleihin jotka rikkovat sosiaalista normia.
Itse kamppailin jonkin aikaa oman kinkyyteni kanssa. Ajattelin itsestäni että ei tämä kyllä mitenkään normaalia ole, pakko olla päässä jotakin vialla. Onneksi ystäväni ja sukulaiseni jotka tietävät asiasta, yrittävät olla ymmärtäväisiä, ja eivät syrji minua tämän takia.
Toinen asia mikä vaikuttaa varmasti paljon, on media luoma kuva sadomasokismista. Ei tarvitse kuin katsoa melkein mikä tahansa jakso Criminal Minds sarjasta, niin Johan sieltä löytyy kaiken maailman sadisteja, masokisteja, pervoja yms.
Vaikka sarjasta itsessään pidän, välillä löydän sen todella ärsyttävänä ja yleistävänä.
Olkaa ylpeästi juuri sellaisia kuin olette.
Terveisin Colestramus bdsmbaarista.