Me teemme itsestämme numeron, jotta sinun ei tarvitse

Olen osallistunut nyt kahtena vuotena HYY:n avajaiskarnevaaleihin Häkkiä edustaen ja seurannut siinä samalla millaisia reaktiota näkyvä ja joidenkin mielestä lähes silmille hyppivä läsnäolomme ihmisissä herättää. 

Lyhyesti kuvailtuna ihmiset voi kategorisoida seuraavanlaisesti:

  • Naurajat, ilkkujat ja tuijottelijat
  • Neutraalit ohittajat
  • Toiminnastamme kiinnostuneet ja iloisena meidän ständimme löytäneet

Viime vuonna käytössämme oli häkki, jonka sisälle ängimme yhden hallistuslaisen jakamaan flaikkuja. Tämä herätti paljon huomiota ja keräsi paljon kommenttia sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Osa oli jopa huolissaan edustajamme vapaaehtoisuudesta kyseiseen pestiin. Kuten silloin, vakuutamme edelleen, että emme ole syyllistyneet vapaudenriistoon tai muihinkaan ihmisoikeusrikkomuksiin. Päinvastoin, jouduimme häätämään edustajamme ulos häkistä tapahtuman päätteeksi. 

Tänä vuonna pöytämme huonosta sijainnista johtuen jalkauduimme käytävälle jakamaan varsin näkyvää flaikkua. Aggressiivinen “in-your-face” -taktiikka toimi, ja saimme jaettua noin tuhat toiminnastamme kertovaa flyeriä eteenpäin.

Miksi sitten haluamme olla niin näkyvästi esillä ja jakaa flyereitä jopa osittain tyrkyttäen karnevaalivieraille?

Tähän syitä on monia. Yksi ja ehkä isoin tekijä on yksittäisen kiinnostuneen henkilön uskallus. Häkin pöydältä on jokseenkin isompi kynnys mennä ottamaan lappusia vastaan, kun taas suoraan käteen ojennettuna se on helpompi ottaa vastaan ja taitella äkkiä kasaan, että kaverit ei näe. Välillä ihmisistä suorastaan näkee että kiinnostaa, mutta moni ei uskalla lähestyä esim. leimautumisen pelossa, kun ihmismassaa on yksinkertaisesti niin paljon. Myöhemmin osa palaa takaisin, kun ihmisvilinä on hiljentynyt ja etenkin omat opiskelijakaverit lähteneet muihin rientoihin. 

Miksi siihen pöydän ääreen on vaikea pysähtyä? Jos Häkin flyeri itsessään herättää karnevaalikansassa kovaa tuijottelua Häkin edustajia kohtaan, kovaan ääneen nauramista järjestämiämme työpajoja kohtaan ja yleistä kovaan ääneen ihmettelyä miten tällaistakin voi olla. Mitä siis tuumii se kaveriporukan jäsen, jota flyerin sanoma voisikin oikeasti kiinnostaa, kun kaverit nauraa siinä vieressä kovaan ääneen tai ne muut toiminnastamme mahdollisesti kiinnostuneet pisteemme ohi kulkevat, jotka näkevät edellisten reaktion? Välillä näkee myös pientä kiusoittelua, kun flyeriä annetaan toiselle “hei, tää on sun juttus” -tyylillä. Ei toki mitään vakavaa, mutta näkyvää ja kuuluvaa tietyllä tapaa kinkyjä alaspäin polkevaa käytöstä kuitenkin.

Flyeriä jakaessa huomasi myös hyvin nopeasti trendin: jos ensimmäinen kaveriporukasta ottaa flyerin vastaan, menee se myös kaupaksi muille. Ensimmäisen kieltäytyessä myös kaverit jättivät flyerin vastaanottamassa ja yleensä jonon viimeinen ei enää uskalla edes katsoa kohti. Flyereitä kanssani jakaneista en mene takuuseen, mutta itse en vielä syö sieluja, vaikka silmiin katsonkin. 

Monelle fuksille ja miksei myös vanhemmalle opiskelijalle opiskeluaika on sitä aikaa, kun itseään toden teolla ruvetaan etsimään ja toteuttamaan. Vanhempien kontrollin alta pois pääsy, sen tuoma vapaus, riehakkaat menot, uusi ympäristö ja pieneltä paikkakunnalta pois pääsy mahdollistavat monelle ihan eri tavalla harrastustoimintaa, oli se sitten kinkyä tai täysin viatonta ja vaniljaista. Myös epävarmuus paistaa vielä monessa asiassa, niin uusien asioiden kohtaamisessa kuin uskalluksessa kokeilla asioita mitkä kiinnostaa. Ehkä osalla epävarmuus purkautuu nauramalla Häkin kaltaiselle järjestölle, kun pitää näyttää kavereille, että itse ei ole millään muotoa mistään erilaisesta kiinnostunut. Osalla se näkyy siinä, että vaikka tapahtumat kiinnostavat, uskallus tulla itse tapahtumiin on kateissa. 

Häkki on koko kymmenvuotisen historiansa ajan pyrkinyt tuomaan etenkin Helsingin Yliopistossa esille kinkyyttä positiivisessa valossa, näyttämään, että mekin olemme ihan tavallisia ihmisiä siinä missä ne meille naureskelevat ihmisetkin. Mielestäni niin kauan, kuin Häkin kaltainen järjestö aiheuttaa negatiivisiksi luokiteltavia reaktioita ihmisissä, on paikkamme avajaiskarnevaaleilla oltava näkyvästi esillä. 

Nauravien tai ihmettelevien opiskelijoiden lisäksi tapasimme onneksi hyvin monta aidosti innostunutta ja kiinnostunutta opiskelijaa. Sitä puhdasta iloa on vaikea kuvailla, kun näitä ihmisiä tulee juttusille innosta hyppien. Hallitustyössä harvemmin kokee vastaavanlaisia hetkiä kuin karnevaaleilla, kun joku löytää itsensä näköisen ryhmän yliopiston kaikista eri järjestöistä ja onnellisuus suorastaan huokuu jokaisesta sanasta. Samalla itse saa hyvän muistutuksen miksi viikosta toiseen jaksaa miettiä ja osallistua Häkin toimintaan kaiken muun elämän ohella.

Jos me Häkissä rupeamme häpeämään olemassaoloamme ja vetäydymme yliopistojen käytäviltä netin syövereihin, nämä kinkyilystä kiinnostuneet ihmiset eivät välttämättä törmää opiskeluaikanaan toisiin samanlaisiin ihmisiin. Häkki järjestönä on olemassa juurikin opiskelijoita varten, ei hallitusta itseään varten, josta suurin osa on jo eläköitynyt opiskelumaailmasta. Flyerin käteen ottaminen on vasta ensiaskel, eikä sitouta mihinkään. Toinen askel on rekisteröityä jäseneksi, eikä sekään vielä sitouta mihinkään, mutta ainakin tuon jälkeen innostunut henkilö saa tietoa Häkin toiminnasta sähköpostiin. Kolmas vaihe onkin rantautua tapahtumaan tai tapahtumiin, jos koukku uppoaa yhtä hyvin kuin se on monella tehnyt. Tämä onkin monelle se suurin kynnys ylittää. Toivottavasti karnevaaleilla olleet Häkin hallituksen edustajat ja vapaaehtoiset ainakin jonkin verran onnistuivat raottamaan verhoa sen suhteen, että ihan normaalia väkeä Häkissä on, vaikka aihepiiristä kiinnostumattomien kanssaopiskelijoiden piirissä maineemme ei välttämättä se paras mahdollinen olekaan. 

 

 

 

Jätä kommentti