Punkstoon ja muiden metoo-liikkeiden ravistellessa eri musaskenejä, herää väkisinkin ajatus, kuinka isot asiat odottavat täällä meidän omassa sekavassa lokerossa, jossa valta-asetelmat ovat iso osa suhdetta sekä ihmisten identiteettiä.
Nuo lähtökohtaiset valta-asetelmat luovat jo pahimmillaan suhteeseen epätasapainon, joka ei välttämättä korjaannu missään vaiheessa. Tuleeko alistuva aidosti kuulluksi? Osaako ja voiko hän sanoa, jos jokin asia on pielessä? Etenkin kokemattoman tai jo valmiiksi huonoja kokemuksia saaneen voi olla vaikea saada sanotuksi asioista, joista ehdottomasti pitäisi sanoa. Valta-asetelma ei myöskään sovi kaikille, vaikka kuinka pitäisi siitä roolista. Rooli voi viedä mennessään tai yksinkertaisesti tuota asetelmaa käytetään keinona satuttaa toista niin fyysisesti kuin henkisesti. Voi käydä niin, että jo ensimmäisessä viestissä henkilö tekee olettamukset siitä, että alistuva henkilö alistuu hänelle, koska hän sattuu olemaan dominoiva ja huomasi juuri tämän alistuvan henkilön. Kuvaillun kaltaiset viestit, jotka sisältävät vallankäyttöä jo ennen kuin siitä on neuvoteltu, ovat toksisia, eivät perustu molemminpuoliseen suostumukseen, eivätkä lisää kenenkään turvallisuuden tunnetta, mutta saattavat joskus johtaa tapaamiseen tai sessioon. Ongelmallisena koen tässä sen, että valta-asetelma on asetettu dominoivan toimesta päälle ilman mitään ennakkoneuvotteluita.
Itse olen ollut mukana skenessä ja sen rajamailla aktiivisena aika lailla noin viisitoista vuotta. Sinä aikana skene on käynyt läpi aikamoista muutosta. Yhä useampi uskaltaa olla avoimempi seksuaalisuudestaan lähes heti täysi-ikäisyyden saavutettuaan, kun yleinen ilmapiiri seksuaalisuutta ja kinkyyttä kohtaan on ainakin hieman muuttunut positiivisempaan suuntaan. Kinkyllä ei ole enää tautiluokitusleimaa otsassa, jos hän pitää erinäisistä seksinormeista poikkeavista asioista. Tautiluokituksen poistuminen itsessään on tehnyt yhteisöstä helpommin lähestyttävän. Enää kyse ei ole vain pienen piirin jutusta muiden kiinnostuneiden jäädessä kotiin eri tapahtumista.
Kun tuo pieni piiri särkyy, särkyy samalla myös tietyllä tapaa tämän piirin ytimen ote yhteisöstä. Pienen ydinporukan on helpompi sanoa, miten asiat menee ja urputtaa eri mieltä olevat hiljaiseksi tai yksinkertaisesti ajaa heidät pois yhteisöstä omalla käytöksellään. Tämmöisiä kovaa meteliä pitäviä henkilöitä oli aikoinaan melko lailla mukana skenessä. Uusista tulokkaista otettiin selvää, uudet dominoivat miehet olivat uhka, etenkin, jos kokivat ja tekivät asioita eri tavalla. Uudet naissubit taas olivat (ja ovat edelleen jossain määrin) se kilpailun kohde ja tässä vaiheessa alkoi se tuttavien ja tuntemattomien kampittaminen ja oman erinomaisuuden korostaminen. Huhupuheiden mukaan jopa varailukulttuuria (DIBS!) on käytetty niin Kalliossa kuin maaseudullakin. Varausvuoroja ei tosin taidettu jakaa edellisen vuoden menestyksen perusteella.
Tämmöisessä pienessä piirissä huhut liikkuivat vikkelästi. Milloin niillä lyötiin toisia matalaksi tai pönkitettiin omaa tai kaverin asemaa. Kuulemani mukaan minulla kävi kova flaksi varmasti Jyväskylän suunnalla, kun asuin bilepaikan vieressä. Kieltämättä kokonainen yksi bileiden jälkeen kotiin houkuteltu “pano” saattaa olla jonkun mielestä kova saavutus. Tosin todennäköisemmin huhut lähtivät liikkeelle, kun annoin sänkyni kahdelle yhteisön kuolauksen kohteena olevalle “fetissibarbielle” ja nukuin itse lattialla. Näitä yötä luonani viettäneitä kavereita lähinnä nauratti minun käytökseni, kun en edes vilkuillut heihin päin heidän vetäessään kumireleitä päälleen ja keikistellessään alasti keskellä yksiötäni. Mutta jostainhan huhujen on lähdettävä liikkeelle? Liekö sitten samojen bileiden myötä sain maineen ainakin joidenkin silmissä, että en kelpaa kenellekään, kun en päätynyt kummankaan näiden neitojen kanssa minkäänlaiseen suhteeseen. Mikään ei luo yhtä nopeasti kuvaa hyvästä yhteisöstä kuin se, että sinulle kerrotaan ohimennen, että “olin kuullut sinusta, että et kelpaa oikeastaan kenellekään.” ja tämä muiden puhe on jo vaikuttanut ihmisen mielikuvaan minusta, vaikka emme ole ikinä tavanneet tai puhuneet edes internetin yli. Sinut on jo arvotettu yksinkertaisesti maineesi perusteella. Maineella on iso merkitys yhteisön sisällä. Muutama oikealla henkilölle kerrottu totuus tai valhe ja maine voi olla mennyttä, sillä oletuksella, että kertojaa uskotaan.
Toki välillä kavereita ja kokeneempia kannattaa kuunnella. Aina ei tarvitse ottaa itse selvää, että onko joku juuri niin mulkku, vaarallinen tai outo kuin väitetään. Pienissä piireissä myös varoitukset liikkuvat yhteisön sisällä. Näinhän se varmasti on myös musiikkipuolella, jos joku tiedetään vaaralliseksi. Toki aina löytyy ihmisiä, jotka eivät kuuntele varoituksia tai saavat pikemminkin suositteluita, kun suosittelija ei tiedä paremmin. Uusi ihminen, johon yleensä saalistajat iskevät kiinni ensimmäisten joukossa, ei tietenkään tiedä paremmin. Eikä luultavasti vielä ole ystävystynyt ihmisten kanssa, jotka voisivat nämä tiedot heille jakaa. Yhteisön sisällä ei ole olemassa mitään listaa raiskaajista, hyväksikäyttäjistä, rajojen rikkojista, puhtaista kusipäistä tai vainoavista stalkkereista. Tieto liikkuu näin ollen henkilöltä toiselle ja täten ei ikinä tavoita kaikkia. Valitettavasti ne varoitukset eivät myöskään välttämättä ole aina ihan totta.
Toisin kuin musaskeneissä, valtaa ja “lupaa” sikailuun/hyväksikäyttöön ei tipu sillä, että soittaa bändissä. Aiemmin sitä valtaa ja näkyvyyttä sai olemalla se äänekkäin persoona nettifoorumilla, ehkä jopa osallistumalla yhdistystoimintaan tai toimimalla vapaaehtoisena bileissä tai hankkimalla itselleen tarkoituksellisesti mahdollisimman paljon näkyvyyttä eri “kanavilla”. Mikään vastuuasema yhteisön sisällä ei tietenkään ole mikään tae turvallisuudesta tai että kyseessä olisi “hyvä tyyppi”. Virheitä voi sattua kenelle tahansa ja toisen virhe voi olla toisen trauma. Valtakin saattaa houkutella näihin asemiin aivan vääriä henkilöitä tai sitten jossain matkan varrella se kaikki “valta” vie mennessään ja toisen kuuntelu jää toissijaiseksi asiaksi itseään toteuttaessa.
Tietty vaarallisuus ja mulkkuus jopa lisää sitä viehätysvoimaa osan silmissä. Miten tällainen ihminen voi myöntää olevansa väärässä nettikeskustelussa tai edes kahden kesken? Luultavasti ei mitenkään. Onko tämä henkilö se turvallinen valinta kaikille leikkikaveriksi tai suhteeseen? Osaako moinen henkilö aidosti käsitellä tekemänsä virheet ja käydä ne läpi toisen kanssa? Vai syntyykö näissä tilanteissa lähinnä niitä uusia hiljaisia uhreja, joita ei välttämättä kukaan kuule, kun toinen on se tunnettu tyyppi ja itse olet täysin uusi?
Miten kinky-yhteisö sitten käsittelee näitä henkilöitä, joiden tiedetään olevan vaarallisia? Vai onko toiminta vain pelkkää varoittelua ja parhaan toivomista?
Ehkä suurin jarru Häkin kaltaiselle yhdistykselle on yhdistyslaki. Jäseniä ei voi erottaa mielivaltaisesti, vaan jäsenen erottaminen pitää tehdä yhdistyslakia noudattaen. Suomessa kinky-yhteisöt ovat rakentuneet aika pitkälti eri yhdistysten ympärille, joiden lisäksi pääkaupunkiseudulta löytyy vielä kaksi kaupallista toimijaa. Kaupallinen toimija joutuu miettimään hieman eri kulmasta asioita. Johtaako liian tiukka kurinpito asiakkaiden katoamiseen vai luoko liian lepsu kulttuuri taas turvattomuutta bileissä, joihin oikeastaan kenellä tahansa on pääsy lipun ostaessaan?
Bileissä tai eri tapahtumissa tapahtuvalla häirinnälle, väkivallalle tai asiattomalle käytökselle löytyy yleensä silminnäkijät. Näissä tilanteissa on paljon helpompi antaa porttikieltoa tai lopettaa jäsenyys, kun tilan tai yhdistyksen säännöt ovat selvät. Tietyllä tapaa ongelmallista on, että vain ne typerimmät henkilöt onnistuvat törppöilemään julkisesti. Kun taas vastaavasti kahden aikuisen kotona tapahtuviin selkkauksiin yhdistyksen tai kaupallisen tahon on erittäin vaikea ottaa kantaa. Yhdistysten hallitukset eivät toimi oikeuslaitoksena ja vastaavasti harva haluaa lähteä sille tielle ja hakemaan sitä rangaistusta oikeuslaitokselta. Se prosessi on pitkä. Kuulustelija ei välttämättä edes ymmärrä missä kontekstissa asiat ovat tapahtuneet ja kinkyyteen liittyvä suostumuksellisuus tuntuu puheiden perusteella olevan erittäin vieras käsite, jos hommat on ehditty aloittamaan yhteistuumin. Itse muistan edellisen vuosikymmenen alusta tapauksen, jossa “kaikki” tiesivät henkilön olevan erittäin vaarallinen ja väkivaltainen, mutta silti muutama päätyi tämän luokse leikkimään huonoin lopputuloksin. Poliisi kuulusteli ja otti lausuntoja, syyttäjäkin tutki, mutta ei nostanut syytettä, vaikka kyseessä oli kinkyn silmin selvästi pahoinpitely ja raiskaus ja tekijällä jo aiempia tuomioita. Vasta henkilön erehtyessä tekemään saman normaalista baarista pokatulle vaniljanaiselle, syyttäjä löysi riittävästi rohkeutta nostaakseen syytteen. Tuloksena oli yli viiden vuoden tuomio. Kuinka monta muuta tapausta jää syyttäjän pöydälle pölyttämään, kun näyttö ei riitä tai syyttäjän luotto oikeuslaitoksen toimivuuteen ei riitä ja pöydällä on juttuja, joista saa varmemmin tuomion aikaiseksi?
Onko sosiaalinen media siis lopulta ainoa keino tehdä yhteisöstä turvallisempi? Ei välttämättä. Kaupallinen toimija ainakin joutuu miettimään maksavia asiakkaitaan. Olen todistanut tilannetta, jossa tarpeeksi iso osa tästä jokseenkin pienestä asiakaskunnasta ilmoitti, että he eivät jatkossa osallistu tapahtumiin, jossa eräs tietty henkilö on paikalla. Syitä tälle teolle en lähde tässä perkaamaan, mutta kaupallinen toimija joutui tekemään varmasti jossain määrin vaikean päätöksen. Evätäänkö yhdeltä henkilöltä pääsy heidän tiloihinsa sen perusteella, mitä väitteitä henkilöstä on esitetty vai otetaanko riski, että asiakaskunta pienenee selvästi? Minun käsitykseni mukaan tässä tapauksessa erinäisistä teoista syytetty henkilö sai porttikiellon samalla niin kaupallisten toimijoiden kuin muutamien yhdistysten tapahtumiin. Vaikka some oli tässäkin tietysti mukana, helpottaen nimien keräämistä adresseihin, ei sitä käytetty julkisesti kertomaan, mistä kaikesta henkilöä syytetään. Tavallaan siis tarvitaan silti yhteisön sisältä henkilö, joka tekee asian eteen jotain ja samalla riskeeraa mahdolliset kunnianloukkaussyytteet tai muun ei niin mairittelevan huomion, kuten olemme myös punkstoon kanssa saaneet huomata.
Kinky-yhteisöissä pyritään ainakin omien havaintojeni mukaan melko tasaisesti siihen, että yhteisössä oleminen olisi turvallista jokaiselle. Täysin turvallista mistään yhteisöstä ei luonnollisesti saa. Aina löytyy uusia ihmisiä tilalle, jotka aiheuttavat ongelmia ja harmia. Eivätkä varmasti kaikki mukana pidempään olleet vältettävät henkilöt ole tiedossa, jotta kavereita tai uusia ihmisiä voisi varoittaa heistä. Eivätkä tekijät välttämättä löydy edes yhteisön sisältä. Kaikille Häkki tai muut vastaavat tahot ja tapahtumat eivät tarjoa mitään merkittävää ja se oma kinkyys jää tuonne Häkki-vinkkelistä katsottuna ulkokehälle. Vastaan on tullut tapauksia, jossa Tinderissä/Jodelissa/toisaalla henkilö on mainostanut olevansa keskeinen yhdistystoimija ja jälkikäteen on selvinnyt, että henkilöllä ei ole mitään siteitä kyseiseen yhdistykseen eikä ole koskaan ollutkaan.
Kullin omaavana en tietty ole paras henkilö kuvaamaan kinky-yhteisön turvallisuutta. Omat kokemukseni ovat enemmänkin yksittäisiä tapauksia, joissa minun on oletettu alistuvan satunnaiselle henkilölle, koska hän sattuu olemaan domme tai, että domme-kandidaatti on napannut tukasta tiukan otteen ennen kuin mitään varsinaista keskustelua minun kiinnostuksesta on kyselty. Sanallista oman valta-asetelman pönkittämistä näkyy edelleen jossain määrin eri tapahtumissa, mutta tämäkin on vähenemään päin ja tietty toksisuus on selvästi pienentynyt ainakin oman havaintoni mukaan.
Silti rohkenen väittää, että itse tapahtumassa yhteisön sisällä on jokseenkin turvallista olla. Ikäviä kohtaamisia voi toki tulla, mutta niihin pyritään puuttumaan. Tapahtumissa koskemattomuus on kuitenkin yksi yhteisömme peruspilareista. Toista ei kosketa ilman lupaa. Säännöt eivät toki aina tavoita kaikkia ja osaa säännöt ja etiketit ei kiinnosta yhtään. Yksikin henkilö riittää viemään turvallisen tilan tunteen. Yhteisön turvallisuus perustuukin ehkä enempi siihen, että miten sitä yhteisön tietopankkia käyttää itse. Löytyykö yhteisöstä kavereita, jotka osaavat varoittaa? Törmääkö yhteisön kautta turvallisimpiin tapoihin toimia niin alistuvana kuin myös dominoivana, jolloin saattaa välttyä ikäviltä kokemuksilta?
Ja vaikka yhdistysten mahdollisuudet puuttua jokaiseen yksityiselämässä tapahtuneeseen asiaan ovat hyvin pienet, ei asioista kertominen ole haitaksi. Yhdistykset eivät voi puuttua asioihin tai pitää henkilöitä silmällä, jos eivät tiedä asioista. Uhrin asemaa en osaa kuvitella, mutta hallituksen jäsenenä olen joutunut käsittelemään asioita, joita en ajatellut joutuvani. Välillä olo on turhautunut, kun ei voi auttaa tai tehdä asialle mitään. Ja jos oma oloni on turhautunut, voin vain kuvitella miltä siitä uhrista tuntuu, kun yhdistykset eivät välttämättä voi sääntöjensä ja yhdistyslain puitteissa tehdä asialle mitään. Koska kukaan ei pysty takaamaan täyttä turvallisuutta, näen itse, että juuri valistaminen ja turvallisuusasioiden painottaminen yhteisössä voi ainakin vähentää niitä ongelmia. Tapahtumien suhteen Häkin osalta olemme halunneet rajata “satunnaiset kävijät” pois tapahtumistamme. Näin ollen meille on jäänyt edes pieni kontrolli siihen, että kuka paikalle tulee.
Mahdollisen kinkstoon näen tietyllä tapaa uhkana. Kun se tehdään sometilin kautta, ei ole tietoa kuka sitä pyörittää. Miten hän pitää huolen siitä, että ne jutut, mitkä hänelle kerrotaan, pitävät paikkansa? Pienen yhteisön sisällä (ja sen ulkolaidalta) on helppo tehdä isosti vahinkoa keksimällä tarinoita. Oma luottamukseni ihmisiin ei ole sitä tasoa, että luottaisin siihen, etteikö aitojen uhrien kertomusten sekaan eksyisi niitä tarinoita, joilla pyritään vahingoittamaan henkilöitä, joita kohtaan on jäänyt kaunaa tämän yhteisön sisällä.
Enkä tarkoita, että sensuuri olisi keino edetä ja kaikista ongelmista tulisi vaieta ikuisiksi ajoiksi. En vain koe, että anonyymi sometili on se oikea keino meidän kontekstissa edetä. Kun sometili on luotu ja tarinat julkaistu, kukaan ei enää kontrolloi meidän piiristä sitä narratiivia, joka tuosta lähtee liikkeelle. Median silmissä olemme klikkiotsikko, jolla voidaan revitellä. Saako kinkyt siinä tarinassa aidosti hyvää kohtelua ja reilua asioiden punnitsemista eri kanteilta vai hakataanko meitä kuin vierasta sikaa ja koko kinkyyttä voidaan kauhistella jokaisessa valtamediassa? Uhrien sanoma saattaa jäädä siinä narratiivissa täysin toissijaiseksi seikaksi.
Helppoja ja täysin ongelmattomia keinoja ei siis ole. Mutta ainakaan nykyistä kinky-yhteisöä ei voi syyttää siitä, että yritystä ei olisi turvallisuuden parantamiseksi ja että toisten perään ei katsottaisi. Täydellisesti se ei missään nimessä toimi ja se lieneekin mahdottomuus.