“Skene – BDSM:n harjoittajien muodostama virtuaalinen ja/tai reaalimaailmaan sijoittuva yhteisö. Kaikki kinkyt, jotka ovat tekemisissä toisten kinkyjen kanssa ovat siis jollain tavoin mukana skenessä. Tästä syystä tarkkojen rajojen antaminen esim. skenen laajuudelle on hankalaa. Skenellä ei ole johtohahmoa tai kiveenhakattuja käyttäytymissääntöjä joita tulisi kaikkialla noudattaa, vaan skenen rakenteet muotoutuvat paikallisesti kulloinkin mukana olevista henkilöistä riippuen.”
https://www.akateemisetkinkyt.fi/tietoa-bdsmsta/kinkysanastoa
Viime aikoina kinkyskenessä on käyty useita eri keskusteluita skenessä tapahtuviin väärinkäytöksiin liittyen. Keskusteluiden taustalla näkyvät vahvasti niin #metoo-liike kuin sen tuoreempi kotimainen ilmentymä #punkstoo, ja käsittelimme aihetta jo alustavasti itsekin aiemmassa kirjoituksessamme. Miten erilaiset väärinkäytökset sitten ilmenevät skenessä ja mitä esiintyville väärinkäytöksille voidaan tehdä? BDSM:n harjoittamiseen liittyy paljon asioita, jotka voivat ulkopuolisen näkökulmasta täyttää esim. pahoinpitelyn merkit. Avainsana kaikessa on kuitenkin suostumus. Vaikka BDSM:n piiriin lukeutuukin erilaisia valtasuhteita ja muita epätasa-arvoisia asetelmia, liittyy näihin aina molempien osapuolten suostumus. Myös CNC-henkinen sessiointi ilman session aikaista erillistä suostumusta jokaiseen yksittäiseen tekoon vaatii kuitenkin aina lähtökohtaisesti suostumuksen CNC-henkisen asetelman aloittamiseksi! Suostumus on niin keskeinen osa BDSM:n harjoittamista, että se on huomioitu myös ensi vuodelle kaavaillussa ICD-11-tautiluokituksessa, joka korostaa esim. aiemmin tautiluokituksen piiriin kuuluneen sadismin osalta sen olevan ongelmallista vain, kun sitä harjoitetaan ilman molempien osapuolten suostumusta.
Koska suuri osa BDSM:n alle kuuluvista aktiviteeteista liittyy jollain lailla mm. kivun antamiseen ja vastaanottamiseen, jokaisen on hyvä tiedostaa, että aina toisinaan osallistujien rajat tulevat ylitetyiksi, eikä tältä voi kokonaan edes välttyä. Useimmiten näiden rajojen ylittäminen on puhdas vahinko, esimerkiksi silloin, kun uutta lyömävälinettä testaava henkilö ei vielä hallitse täysin sen käyttöä, mutta toisinaan kyse on myös tarkoituksellisesta toiminnasta ja suoranaisesta ilkeydestä ja välinpitämättömyydestä. Vaikka kinkybileistä ja baarimiiteistä kuuleekin usein mainittavan, että niihin osallistuvat ihmiset osaavat käyttäytyä paremmin kuin vastaavissa vaniljatapahtumissa, kinkyskenelläkin on omat ongelmansa. Erityisen vaikeita näistä tilanteista tekee se, jos tekijäosapuoli toimii tietoisesti väärin, mutta antaa ymmärtää sen kuuluvan osaksi BDSM:ää. Skenessä on esimerkiksi ihmisiä, joiden mielestä alistuvalle saa tehdä mitä vain, jos tämä on ilmaissut suostumuksensa session aloittamista kohtaan. Jos alkuperäistä suostumusta ei ole mahdollista vetää pois millään tavalla, muuttuu sessio kuitenkin nopeasti rikokseksi. Nämä ongelmat ovat olleet osa niin Suomen kuin muidenkin maiden skenejä jo vuosikymmenien ajan. Miten niin skenessä kokonaisuudessaan kuin siihen kuuluvissa pienemmissä yhteisöissä ja porukoissa voitaisiin tunnistaa ongelmallinen käytös ja puuttua siihen ennen kuin räikeitä ylilyöntejä sattuu? Miten havaittuihin tapauksiin voidaan ylipäätään reagoida?
Räikeimpien ylilyöntien tapauksessa oikea tapa toimia on toki tehdä aiheesta rikosilmoitus. Suomenkin rikoshistoriasta löytyy yksi jos toinenkin uutiskynnyksen ylittänyt tapaus, jossa BDSM:n nimissä on raiskattu tai pahoinpidelty ihmisiä. Uutiskynnyksen ylittäneitä tapauksia yhdistää pääsääntöisesti se, että tekoihin syyllistyneet etsivät seuraansa lähtökohtaisesti joko skenen ulkopuolelta tai sen äärirajoilta, eikä heillä ole sattuneesta syystä intressejä verkostoitua muiden kinkyjen kanssa. Mediassa käsitellyissä jutuissa on usein myös kyse enemmänkin yksittäisen henkilön päähänpistosta kuin skenen tämmöistä toimintaa ylläpitävistä rakenteista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö rikollisiin toimiin syyllistyttäisi toisinaan myös skenessä, tai etteikö skenen rakenteissa olisi häiriökäyttäytyjiä suojelevia elementtejä. Esiin tulevat tapaukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Puhutaan seksuaali- ja väkivaltarikoksista, jotka ovat syystäkin lakiin kirjattuja. Ne on melko selkeästi iskostettu länsimaiseen ajattelutapaan asioina, jotka yksinkertaisesti ovat väärin. Räikeimpiä rikoksia kohdatessaan uhri todennäköisesti jo tietää joutuneensa rikoksen kohteeksi, ja osaa viedä asian halutessaan eteenpäin. Rikosilmoituksen tekemisen suurimpia ongelmia on tyypillisesti kuitenkin kinkyksi leimaantuminen. Voidaan esimerkiksi kokea, ettei tapausta oteta tosissaan tai pelätään, että sana omista mielenkiinnon kohteista leviää oman perheen, kaveriporukan tai työympäristön piiriin. Tämä on huolestuttavaa, sillä jos räikeimpienkin ylilyöntien esiin nostamista epäröidään, tekijä huomannee varsin nopeasti ettei ketään kiinnosta, ja tämän on helppo jatkaa toimintaansa altistaen yhä useamman kinkyn samoille vaaroille. Toisaalta vastuun vierittäminen täysin kaltoinkohdelluksi tulleen niskaan ei sekään ole reilua, sillä näinkin raskaiden kokemusten jälkeen uhrin henkiset voimavarat eivät kaikissa tapauksissa riitä asian eteenpäin viemiseksi. Varsinkaan, mikäli tekoihin syyllistynyt osapuoli pelottelee uhrinsa hiljaiseksi. Onkin siis syytä tiedostaa, ettei tieto kaikista selvistäkään rikoksista päädy mitä todennäköisimmin edes poliisille asti.
Kinky-yhteisön kannalta tietyllä tavalla ongelmallisempia tapauksia ovat enemmänkin ne epäselvät tapaukset, joissa mennään enemmän tai vähemmän tietoisesti sopivasti harmaalla alueella niin uhrien kuin lakienkin silmissä, jolloin toiminnan tunnistaminen ja siihen reagoiminen voi olla vaikeaakin. Rikotaan jatkuvasti rajoja tietoisesti, mutta sopivan vähän, että yksittäinen subi ei koe asiaa riittävän suureksi viedäkseen asiaa eteenpäin. Toimitaan neuvottelematta, tai jopa suorien kieltojen vastaisesti. Venytetään rajoja session aikana siitä mitä ennen sessiota on sovittu, ajan myötä huomattavasti siitä mihin alistuva oli alun perin valmis. Rikotaan subit henkisesti ja pilataan kinkyily näiden silmissä kokonaan. Moni skeneen astuva nuori henkilö on päätynyt innokkaana ensikokemuksia kovalla kiireellä hakiessaan tämän kaltaisiin tilanteisiin, jonka jälkeen koko skene nähdään läpimätänä, ja henkilöä ei näissä piireissä enää sen koommin nähdä. Jää mielikuva, että näin skene vain toimii ja näin kaiken kuuluukin mennä. Samalla juurikin uudet, nuoret, ja kokemattomat ihmiset keräävät tämän kaltaista käytöstä puoleensa. Hehän ovat vasta ottamassa ensiaskeliaan näissä kuvioissa, eivätkä tiedä paremmasta. Kyse on kuitenkin hyväksikäytöstä tai vähintäänkin tökeröstä toiminnasta, eivätkä nämä tapaukset nouse välttämättä yhtä helposti esiin edellä mainittujen rikosten tavoin. Tällöin tekijä saattaa jatkaa touhujaan hyvän aikaa kaikessa hiljaisuudessa. Tämä ei liene se mielikuva, minkä skenestä yhteisöllisyyttä hakevat kinkyt haluavat antaa itsestään. Yhteisöillä on halutessaan kuitenkin aina mahdollisuus ottaa kantaa siihen, millaista käytöstä se haluaa suvaita ja millaista ei. Jos ei-toivottuun käytökseen ei kyetä tai haluta puuttua, annetaan hiljaisen hyväksymisen mielikuva kuitenkin väistämättä. Ollaan olevinaan “yhtä suurta perhettä”, mutta lopulta jokainen kaltoinkohdeltu saa tulla toimeen yksinään. Itse kukin voi miettiä millaisen kuvan yhteisö antaa itsestään, jos se on tietoinen piirissään tapahtuvasta häiriökäyttäytymisestä mutta tietoisesti päättää olla reagoimatta asioihin mitenkään.
Edellä kuvatun kaltaista häiriökäyttäytymistä ei pidä suvaita. Kinkyilyssä on viime kädessä aina kyse suostumuksesta, ja jos jokin asia tuntuu väärältä, se todennäköisesti myös on sitä. Yksikin väärin toimiva henkilö voi pilata koko yhteisön turvallisuudentunteen ja maineen. Jos sana väärintekijästä leviää ja tämän tiedetään pesiytyneen johonkin yhteisöön, osallistuvan tiettyihin tapahtumiin, tai olevan läsnä eri nettiyhteisöissä, mihinkään näistä osallistuminen ei tunnu enää houkuttelevalta. Yhteisö voi itse päättää, haluaako se reagoida tämän tyylisiin tilanteisiin vai ei. Käytännössä on kyse vain kannanotoista liittyen siihen millaista toimintaa pidetään hyväksyttävänä ja millaista ei, mutta harmittavan usein eri tahot kokevat paremmaksi vaihtoehdoksi jättää päätöksen kokonaan tekemättä, kuin asettua kenenkään puolelle. On helpompaa ulkoistaa omaan yhteisöön liittyvä vastuu “jollekin muulle”, kun vastaavasti mahdolliseen häiriökäyttäytymiseen puuttumalla eri toimijat asettavat lähinnä itsensä alttiiksi erilaisille masinoiduille vastareaktioille. Toisinaan reagoimattomuus johtuu myös ihan siitä, että kinkyjen ollessa marginaaliryhmä, ei skenellä välttämättä ole yhteisiä työvälineitä ja tukiverkostoja aivan kaikkien asioiden ratkomiseksi. Asioihin voidaan kuitenkin vaikuttaa, kun ongelmakohdat on tiedostettu.
Osittain edellä mainituistakin syistä johtuen kinkyskenessä niin Suomessa kuin maailmallakin on vallinnut vaikenemisen kulttuuri ongelmallisen käytöksen ympärillä. Kinkyskenellä ei ole valmiiksi luotuja, yhteisesti käytössä olevia toimintamalleja häiriökäyttäytymistapausten esiin nostamista ja käsittelyä varten sekä yhteisön suojelemiseksi potentiaalisilta pahantekijöiltä, ja siksi jokaista tapausta on jouduttu aika lailla käsittelemään yksittäisinä tapahtuminaan esimerkiksi eri puolilla Suomea. Väärinkäytösten uhreille ei ole riittäviä tukiverkostoja ja tietoa miten toimia eri tilanteissa. Toisaalta samaan aikaan ongelmallisen käytöksen keskusteluun nostavien hiljentämisellä on pitkät perinteet Suomenkin kinkyskenessä. Asiat ovat edenneet parempaan suuntaan, mutta tämän kaltainen käytös tai sen masinointi on yhä tyypillistä niiden henkilöiden keskuudessa, jotka kokevat alistuvan oikeuksista käytävän keskustelun uhaksi omille subin oikeuksia vähätteleville toimintatavoilleen. Ei olekaan lainkaan harvinaista että näitä huonoihin kokemuksiin ja turvallisuuteen liittyviä asioita keskusteluun nostavat saavat osakseen suoranaista uhkailua ja pelottelua aina kunnianloukkaussyytteitä myöten (joskaan nämä uhkailut eivät ole tiettävästi koskaan edenneet edes tutkintaan asti), vaikka nämä eivät olisikaan viitanneet oletettujen tekijöiden nimiin tai nimimerkkeihin, vaan puhuneet kokemuksistaan yleisellä tasolla. Huonoista kokemuksistaan kertonut saa usein todella kylmän vastaanoton myös muiden alistuvien taholta, ja usein ei voi kuin ihmetellä ovatko nämä oikeasti sitä mieltä että alistuvien oikeuksien polkeminen on hedelmällisempää kuin niistä puhuminen. Vai olisiko näidenkin kommenttien takana kuitenkin se uhkaava dom, jonka pelossa tämän tyylistä kommentointia harjoitetaan?
Miten edellä mainittu keskustelun hiljentäminen sitten ilmenee? Kun joku välillä uskaltaa nostaa kissan pöydälle ja kertoa ikävistä kokemuksistaan, keskustelu lähtee hyvin nopeasti väärille urille. Keskustelu käännetään tyypillisesti hyvin nopeasti siihen, mitä virheitä uhri on tehnyt, tai että tämän olisi pitänyt tietää mihin ryhtyy. Jos joku asettuu puolustamaan uhria, keskustelu kääntyy nopeasti hyökkäykseksi tätä puolustajaa kohtaan. Asian esiin nostaneita pidetään draamailijoina ja epävakaina yksilöinä, joiden kanssa kenenkään ei tulisi sessioida. Ollaan enemmän huolissaan syytetyn oikeuksista kuin uhrin oikeuksista. Huonoista kokemuksista puhumista aletaan syyttää yksityisyyden loukkaamisena, ja usein tätä pidetään pahempana asiana kuin mahdollista hyväksikäyttöä tai rajojen rikkomista, josta keskustelu on haluttu avata. Kaikissa näistä on kyse potentiaalisen tekijän ja teon suojelusta. Syystä tai toisesta halutaan olla sokeita skenen epäkohdille, sen sijaan että niistä haluttaisiin oppia ja vastaavia tapahtumia haluttaisiin ennaltaehkäistä jatkoa ajatellen. Syystä tai toisesta halutaan hiljentää kaltoinkohdeltu ihminen, mutta alkuperäisiin tekoihin ei haluta ottaa kantaa, vaan niille annetaan hiljainen hyväksyntä. Yhteisö, joka pitää huolta omistaan, olisi loppupeleissä kuitenkin ihan varmasti jokaisen etu.
Mikä siis on kinkyskenen rooli osana kokonaisuutta ja mitä yhteisö voisi näiden asioiden suhteen tehdä? Ensinnäkin ainakin avata silmänsä ja tiedostaa vallitsevan tilanteen ja sen, että peli ei ole vielä menetetty. Melko moni tunnistaa jo nyt kinkyskenen ongelmakohtia, mutta syystä tai toisesta ei koe tarvetta puuttua niihin.
Skene voisi halutessaan ottaa kokonaisvaltaisemman vastuun yhteisöstä ja sen turvallisuudesta, sekä tarjota huomattavasti enemmän vertaistukea esimerkiksi rikosten ja muun ongelmallisen käytöksen kohteeksi joutuneille. Toistaiseksi skenessä ei ole mitään tahoa, joiden ensisijainen tehtävä olisi auttaa näihin tilanteisiin päätyneitä uhreja. Useimmiten uhreja kehotetaan hakemaan apua virallisia kanavia pitkin, mutta näissä ei välttämättä ymmärretä kinkyilyn roolia suhteessa kohdattuihin vastoinkäymisiin. Toisaalta vapaaehtoistyöhön pohjalta toimivalta skeneltä tämänkaltaisen tukiorganisaation muodostaminen ja avun tarjoamisen vaatiminen ja edellyttäminen on sekin ongelmallista ihan jo käytettävissä olevien resurssien, ammattitaidon ja lainsäädännönkin puolesta. Skenen tarjoama vertaistuki ei voi koskaan korvata ammattilaista, mutta vastaavasti skenen tarjoama vertaistuki voi täydentää ammattiapua siltä osin kuin sitä ei vielä ole ammattilaisilta saatavissa. Skene voisi kuitenkin tuoda oman panoksensa pöytään käymällä yhteiskunnallista keskustelua erilaisten päättävien ja apua tarjoavien tahojen kanssa, sekä osallistumalla laatimaan erilaisia kinkyt paremmin huomioivia ohjeita myös ammattilaisten käyttöön.
Auttaa voisi halutessaan myös pienemmilläkin resursseilla. Kinkyilykokemuksista keskustelu voitaisiin normalisoida skenessä, ja sekä positiivista että negatiivistä palautetta voitaisiin opettaa ja oppia sekä antamaan että vastaanottamaan. Useampi isoihin mittasuhteisiin vuosien aikana äitynyt tapaus olisi mitä luultavimmin ollut vältettävissä, jos negatiiviset kokemukset olisi nostettu dominoivan osapuolen tietoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Paras paikka käydä rakentavaa keskustelua on suoraan ihmisten itsensä välillä, mutta ymmärrettävistä syistä tämä ei aina ole helppoa tai mahdollista. Jos sessioimaan on lähdetty kevyeltä pohjalta, voi olla helpompaa vain unohtaa paska tyyppi, ilman että tämä saa edes koskaan tietää toimineensa subinsa tahdon vastaisesti tai tämän rajoja rikkoen. Jos sessiointiin liittyy valta-asemia tai dominoiva osapuoli on valta-asemassa skenessä, voi negatiivisen palautteen antaminen olla senkin puolesta jo vaikeaa. Puhumattakaan niistä tapauksista, joissa alistuva osapuoli ei yksinkertaisesti uskalla kohdata kaltoinkohtelijaansa. Tarvittaisiin työpajoja palautteen antamiseksi ja vastaanottamiseksi, turvallisen ja eettisen kinkyilyn edistämiseksi, sekä yleistä ohjeistusta turvallisuusasioihin liittyen.
Eri skenetoimijat voisivat osallistua melko matalalla kynnyksellä kaikenlaisen kinkyaiheisen tiedon tuottamiseen ja jakamiseen. Voitaisiin korostaa kinkyilyyn liittyviä hyväksi havaittuja tapoja ja käytäntöjä turvasanojen käytöstä alkaen, korostaa mitkä asiat eivät ole lähtökohtaisesti sopivia ilman että niistä on neuvoteltu, ja ylipäätään tehdä selväksi millainen toiminta on hyväksyttävää ja mikä ei. Myös tietoa siitä mitä aktiviteetteja pidetään yleisesti turvallisempina ja mitä vaarallisempina ei ole toistaiseksi helposti saatavilla. Esimerkiksi TikTokin suositusfiidiä seuraamalla tulee nopeasti esiin useampikin video, joissa kuristamista pidetään todella matalan kynnyksen “choke me, Daddy”-leikkinä, vaikka siihen liittyy ihan oikeita vaaroja ja turvallisuusriskejä. Turvallisuuteen ja hyviin käytäntöihin liittyvistä perusasioista voisi tuottaa omat mainoslehtisensä baarimiiteissä ja muissa matalan kynnyksen kinkytapahtumissa jaettaviksi. Lopetetaan turvallisuusasioista keskustelun mollaaminen sillä varjolla, että “kohta me hurjimmat emme saa kinkyillä vapaasti”. Ikään kuin asioiden tekeminen turvallisuusseikat huomioiden olisi joltain pois. Höpö höpö! Turvallisuusasioiden selväksi tekemisellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka pitkälle itse kukin voi halutessaan kinkyytensä toteuttamisen viedä. Pointtina onkin enemmänkin vaarojen ja riskien tuominen ihmisten tietoon, jotta niitä syvemmänkin päädyn juttuja voidaan harjoitella turvallisesti ja yhteisymmärryksessä. Ei laskuvarjohyppäämäänkään pääse ilman, että on käynyt tarvittavat turvallisuuskoulutukset ja täyttää tietyt tieto-, taito- ja kokemusvaatimukset, eikä tämäkään taida olla mitenkään hardcore-hyppääjiltä pois. Miksi turvallisuusasioihin tulisi suhtautua eri tavalla kinkyillessä? Lopetetaan siis ruikuttaminen ja pelataan turvallisesti ja avoimin kortein riippumatta siitä kummassa päädyssä kinkyallasta itse kukin haluaa pulikoida.
Ennen kaikkea, skene voisi pitää huomattavasti paremmin huolta itsestään ja omistaan, ja reagoida häiriökäyttäytymiseen yhteisönä. Tämä pätee niin yksilöihin kuin isompiin toimijoihin. Vastuu häiriökäyttäytymisestä tulisi nähdä häiriökäyttäytyjän itsensä vastuuna, ei häiriökäyttäytymistä kohdanneen uhrin. Ikävistä kokemuksista pitäisi pystyä puhumaan avoimesti, sillä valitettavasti mikään ei muutu jos kipeistä asioista ei voida keskustella avoimesti. Omista kokemuksistaan kertovia ei tulisi leimata tai syyllistää, sillä uhriksi päätyminen ei ole koskaan uhrin itsensä vika. Ongelmallisiksi tai vaarallisiksi koetuista henkilöistä pitäisi voida keskustella avoimesti eri paikkakunnilla vaikuttavien tahojen kesken. Tietoa voitaisiin jakaa huomattavasti enemmän ja paremmin, jotta kaikki olisivat oikeasti samalla sivulla sen suhteen mitä skenessä tapahtuu ilman, että jokainen osapuoli joutuisi olemaan kuulopuheiden varassa ja käymään erilaisia keskusteluita eri henkilöiden kanssa saamatta silti kattavaa ymmärrystä vallitsevasta tilanteesta. Moni eri paikkakunnille sijoittuva kinky-yhteisö toimii tänä päivänä yhdistysmuotoisesti. Tarkastellessa yhdistyksen mahdollisuuksia puuttua jäsentensä tekemisiin, ovat yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt avainasemassa. Jotta häiriökäyttäytymiseen voitaisiin puuttua yhdistysten jäsentasolla, tulee häiriökäyttäytyminen huomioida aina yhdistyksen sääntöjä myöten. Tällöin on syytä muistaa myös se, että valtaosa häiriökäyttäytymisestä tapahtuu privaattiolosuhteissa, ei niinkään yhdistysten välittömässä piirissä ja esim. niiden järjestämissä tapahtumissa. Mikäli yhdistykset näkevät tarpeen oman yhteisönsä suojaamisen potentiaalisilta pahantekijöiltä, tulee sääntöjä ja muita jäsenyyden ehtoja kirjaillessa muistaa huomioida myös yhdistyksen välittömän vaikutuspiirin ulkopuolle jäävät asiat. Vaikka henkilö käyttäytyisi mallioppilaan tavoin yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa, voi samaan aikaan olla yleisessä tiedossa saman henkilön harjoittavan jos jonkinmoista häiriökäyttäytymistä omalla tahollaan. Jokaisella yhdistyksellä on oikeus valita jäsenensä, ja jokaisen yhdistyksen intresseissä lienee kuitenkin oman jäsenistönsä turvaaminen sekä yhdistyksen mahdollisen välillisen hyödyntämisen estäminen häiriökäyttäytymistapauksissa. Usein kuulee väitteitä siitä, että yhdistyksillä olisi oikeus puuttua vain niiden omissa tapahtumissa tapahtuvaan häiriökäytökseen, mutta niin kauan kuin esim. kamppailulajiseurat voivat erottaa oppejaan väärin tarkoituksin hyödyntävät henkilöt, saman tyyliset erottamisperusteet ovat mahdollisia myös kinky-yhdistyksissä. Tarvittaisiin siis yhdistysten yhteinen linjaus siitä, milloin erilaiseen häiriökäyttäytymiseen tulisi reagoida ja miten siihen reagoitaisiin. Aiemmin esiin nostetun jäsenyyden purkamisen lisäksi on myös muita yhdistyslain silmissä lievempiä vaihtoehtoja vaikuttaa ongelmalliseen käytökseen, kuten porttikieltojen langettaminen esimerkiksi kaikkiin yhdistyksen kasvokkain ja verkossa järjestämiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Tällöin puhutaan ongelmatapausten eristämisestä kaikesta toiminnasta. Ideaalitilanteessa aiheellisiksi nähdyt porttikiellot koskisivat vaaralliseksi todettujen henkilöiden tapauksessa kaikkia yhdistyksiä, tapahtumajärjestäjiä ja -paikkoja, sekä muita skenetoimijoita koko porttikiellon keston ajan, ja niistä voitaisiin puhua skenessä avoimesti etenkin yhdistysten hallitusten kesken. Jos asioihin ei haluta reagoida, sana leviää nopeasti, ja tieto mahdollisen pahantekijän soluttautumisesta osaksi mitä tahansa yhteisöä on pian kaikkien vähänkään toiminnassa aktiivisesti olevien tiedossa. Jos häiriökäyttäytymiseen ei reagoida millään lailla, antaa se yhteisöstä ja skenestä kuvan hiljaisena hyväksyjänä, ja kaikki se vuosien aikana tehty työ skenen rakentamiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi valuu hukkaan.
On kuitenkin syytä muistaa, että koston ei tulisi olla motiivina edellä mainittuja jatkotoimenpiteitä mietittäessä. Yhteisön kannalta oleellisinta lienee käynnissä olevan häiriökäyttäytymisen lopettaminen sekä sen toteutumisen estäminen yhteisön välillisellä avustuksella myös tulevaisuudessa. Häiriökäyttäytyjien erottaminen yhdistyksistä tai porttikieltojen langettaminen on aina äärimmäinen ratkaisu, johon ei pitäisi ryhtyä kovin vähäpätöisin perustein. Tämän kaltaisilla sanktioilla on valtavan suuri merkitys yksittäisen ihmisen elämässä, kun kyse on parhaimmillaan ihmisen kokonaisesta identiteetistä. Kinkyskene on monelle kinkylle ainoa paikka olla aidosti oma itsensä, eikä monella ole välttämättä edes kavereita skenen ulkopuolella. Yksittäisen henkilön sosiaalinen eristäminen mahdollisesti koko tämän loppuiäksi on varmasti asia, jota kukaan ei toivoisi oman itsensä tai lähimmäisensä kohdalla tapahtuvan. Haavojen auetessa ja häiriökäyttäytymisiin liittyvien yksityiskohtien tullessa julki on helppoa turvautua lynkkausmentaliteettiin ja haukkua asianosainen maanrakoon. Virheistä pitäisi kuitenkin voida oppia. Yhteisön tulisikin keskittyä tuomitsemaan teot, ei ihmistä. Tämä on monesti paljon vaadittu ja vaatisi toki enemmän meiltä kaikilta, mutta olisi pidemmän päälle kasvattava kokemus ja parhaaksi koko skenelle. Häiriökäyttäytymiseen syyllistynyttä ei pitäisi myöskään jättää tilanteessaan yksin, vaan yhteisön tulisi auttaa tätä kuntoutumaan takaisin osaksi kinky-yhteisöä ja pääsemään takaisin jaloilleen. Mutta kenellä tulisi olla vastuu tästä kaikesta? Tulisiko esimerkiksi yhdistysten huolehtia omistaan myös vastoinkäymisten kohdatessa? Voisiko toisen syyllistyttyä ilkeyksiin tämän auttamista edellyttää oikeasti joltain ulkopuoliselta, saati asiaan liittyvältä henkilöltä? Kuka ylipäätään olisi kykenevä ottamaan kantaa milloin yksilö on parantanut tapansa, ja valmis palaamaan osaksi yhteisöä? Tällä hetkellä tämän kaltaisia elimiä ja ratkaisuja ei kinkyskenestä löydy, jolloin korostuu henkilökohtaisten tukiverkostojen rakentamisen ja omien ystävien tärkeys. On ikävää, jos tilanteiden ulkopuoliset henkilöt joutuvat valitsemaan puolensa osoittaakseen uskollisuuttaan vain kiistan yhdelle osapuolelle, vaikka olisivatkin olleet aiemmin kaikkien osapuolten ystäviä. Olisi toivottavaa, että ketään ei pakotettaisi valitsemaan tämmöisissä tilanteissa puolia, vaan ystäviä tuettaisiin niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Tukeminen ja tilanteisiin puuttuminen on toki sitä helpompaa mitä aiemmin näin tehdään, jotta räikeimpiä ylilyöntejä ei ehtisi vielä syntyä. Yksi ratkaisu voisi olla eräänlainen varhaisen puuttumisen malli, jossa potentiaaliset häiriökäyttäytyjät pyrittäisiin tunnistamaan riittävän ajoissa vaikkapa puskaradion myötävaikutuksella, heidät kohdattaisiin ja heiltä kysyttäisiin miten näillä menee, ja ovatko he tietoisia siitä, että heidän toimintansa on saattanut herättää pahaa verta muissa kinkyissä. Suoranaisiin rikoksiin syyllistyvien ja mahdollisista interventioista huolimatta alati häiriökäyttäytyvien henkilöiden osalta myötätuntoisuuden löytyminen voisi toki olla vaikeampaa eikä jokainen menetetty yksilö olisi mitä luultavimmin enää pelastettavissa. Kaikesta huolimatta anteeksiantava kulttuuri vaatisi paljon enemmän meiltä kaikilta, mutta olisi lopulta kuitenkin varmasti kaikkien kannalta parhaaksi.
Edellä esitellyt ajatukset ovat vasta pintaraapaisu siitä kaikesta, miten kinkyskene voisi valtakunnallisena yhteisönä puuttua esiin nostettuihin epäkohtiin. Ne eivät missään tapauksessa ole edes ainoita mahdollisia vaihtoehtoja asioiden parantamiseksi, vaan pikemminkin keskustelun avaus aiheen tiimoilta. Kutsunkin täten kaikki Suomen kinky-yhdistykset niin itseni kuin Häkin puolesta kantamaan kortensa kekoon ja osallistumaan turvallisemman skenen rakentamiseen! Vaikka korostankin tässä kinkyskenen ja yhteisön vastuuta, on muistettava, että suurin vastuu kaikenlaisesta häiriökäyttäytymisestä on henkilöllä itsellään. Suomen kinky-yhteisö kaikkine jäsenineen on kuitenkin kokonaisuudessaan vastuussa siitä, mitä se sallii tahollaan tapahtuvan ilman että siihen reagoidaan. Tarvitaan vastuunkantoa ja kollektiivisia ratkaisuja. Jos voimme tehdä skenenä asioita paremmin, miksi emme tekisi?
Näin loppuun on kuitenkin pakko todeta, että vaikka tästä kirjoituksesta saakin helposti kuvan, että kinkyskenessä on valtavasti ongelmia, on meistä suurin osa kuitenkin ihan hyviä, toista kunnioittavia tyyppejä. Toivoisinkin kinkyilyuraansa aloittelevien muistavan tästä kirjoituksesta etenkin sen, että kinkyskene ei tarkoita automaattisesti täysin turvallista tilaa kinkyilyn harjoittamiselle, eikä ketään skenessä aktiivisena olevaa henkilöä tulisi kohdella automaattisesti luotettavana ja turvallisena tyyppinä esimerkiksi pelkästään tämän aseman, maineen tai kaverien määrän perusteella. Kysyttäessä useamman vuoden kinkyilleiltä mitä vinkkejä nämä kertoisivat sille nuoremmalle itselleen, joka oli vasta ottamassa kinkyilyn ensiaskelia, tyypillisin vastaus on aina “ota rauhassa, sinulla ei ole kiire mihinkään”. Tälle on syynsä. Toivon suuresti, että kinkyyteensä tutustuvat uudet sukupolvet muistaisivat tämän ja tutustuisivat niin toisiin kinkyihin kuin omiin rajoihinsakin rauhallisesti. Onhan teillä kuitenkin koko loppuelämä aikaa tällä alussa olevalla matkalla. Häkin Discordissakin toistetun mantran mukaan kinkyily ei ole kilpailua, eikä ole väärää tapaa toteuttaa itseään ja omaa kinkyyttään. Sopivia leikkikavereita löytyy ihan varmasti, jos jaksaa vain nähdä vaivaa, ja välttämällä turhaa kiirehtimistä välttyy todennäköisesti niiltä ikävämmiltä kohtaamisilta, jotka tyypillisesti sijoittuvat sinne kinkyilyuran alkupuolelle. Kinkyilyssä tulisi aina olla kyse siitä, että kaikkien osapuolten tarpeet tulevat kuulluksi ja että niitä kunnioitetaan. Jos potentiaalinen kumppani ei tunnu kunnioittavan toisten rajoja, kannattaa jäädä odottamaan sellaista joka kunnioittaa. Tällaisen löytäminen ei vie todellakaan ikuisuutta.
—
Jos olet joutunut rikoksen uhriksi tai tarvitset muuta apua omassa tilanteessasi, älä epäröi kääntyä esim. seuraavien linkkien puoleen. Häkin jäsenenä voit myös ottaa yhteyttä yhdistyksen häirintäyhdyshenkilöön. Toimintamme perustuessa vapaaehtoisuuteen ja vertaistukeen, emme välttämättä kykene auttamaan aivan jokaisessa asiassa, mutta voimme ainakin auttaa miettimään miten ongelmien ratkaisemisessa voitaisiin päästä eteenpäin.
https://www.riku.fi/
https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/vakivallan-ehkaisy/seksuaalivakivalta/seri-seksuaalivakivallan-uhrin-tukikeskukset/
https://nollalinja.fi/
https://tukinainen.fi/
https://naistenlinja.fi/
https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/vakivaltaa-kokeneet-miehet/vakivaltaa-kokeneet-miehet-yhteydenottolomake/
https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/
https://www.narsisminuhrientuki.fi/tukea-uhrille/vertaistukipuhelin/