Jäsenkolumni: Tervetuloa takaisin pimeälle keskiajalle

Jäsenen omalla nimimerkillä julkaistut jäsenkolumnit ovat Häkin jäsenten kirjoittamia mielipidekirjoituksia, jotka eivät edusta yhdistyksen virallista kantaa, vaan kirjoittajansa omia mielipiteitä ja näkemyksiä.

Ihan alkuun haluan sanoa, että tämä ei ole mainos Häkin tai Kinky Finlandin tapahtumia varten (en saa mitään rahaa kummastakaan). Tämä kirjoitus koskee sitä kuinka meistä kinkyistä yritetään taas tehdä kakkosluokan kansalaisia ja kuinka osa yhteisöstä on täysin avoimin mielin hyväksymässä tämän kaltaisen kohtelun. Ainakin me päästään sisälle, eikös vaan?

Jos et tiedä mistä puhun, niin puhun Rotkosta. Rotkosta, jonka Xperience United omistaa, ja jota he pyörittävät. Ymmärrän, että heidän keskivertoasiakkaat ovat vaniljakansaa. Todellakin ymmärrän sen. Heidän on myös kuunneltava maksavia asiakkaitaan tehdessään linjauksia.

Mitä en ymmärrä, on Rotkon tuore kannanotto kinkyjen oikeuteen osallistua heidän tapahtumiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, jos olet kinky sinä et saa olla sitä näkyvästi ennen kello kymmentä perjantai iltana. Kinkyt ovat tervetulleita maksamaan jäsenyysmaksun ja osallistumaan tapahtumiin, mutta vain, jos jätät piiskat, kahleet, gägit ja kaulapannat narikkaan ja moisten esille ottaminen on sallittua vasta siinä vaiheessa, kun vaniljat ovat joko turruttaneet itsensä alkoholilla tai lähdössä kotia. Ja jos mietit kuinka paljon haluamme teitä meidän tilaamme, niin tässä on teille pieni nurkkaus, johon mahtuu tasan kaksi ihmistä leikkimään kerralla. Tässä on vielä verho eteen, että ensisijaisten asiakkaidemme ei tarvitse katsoa teidän piiskailuja. Miksi tämä on kellekkään kinkylle ok?

Olemme päätyneet vuosien haaveilujen jälkeen siihen pisteeseen, että meillä on oma paikka (joskin ongelmallinen sellainen), jossa olla avoimesti kinky, tähän pisteeseen jossa meidät sullotaan nurkkaan. En osoita tässä syyttävää sormea Rotkon suuntaan, he ottavat huomioon suurimman asiakasryhmänsä. Kysyn pikemminkin, että miksi me yhteisönä olemme valmiit pyllistämään ja ottamaan tämän kohtelun kuivana kakkoseen ilman minkään sortin kritiikkiä? Toki Rotkossa voi kuka tahansa pitää bileet, jos vain jokainen maksaa heidän jäsenmaksunsa, rekisteröityy sivuille yms. Heillehän tämä on erittäin hyvä yrityssuunnitelma.

Mutta miten me päädyimme tähän pisteeseen, että me emme voi näyttää omaa identiteettiämme ennen tiettyä kellon lyömää ja tämä on jotenkin täysin hyväksyttävää toimintaa tapahtumajärjestäjältä ja/tai paikan omistajalta. Tämä vielä ilman, että juuri kukaan sanoo yhtään mitään aiheesta?

Minulle tämä on toki helppoa, en ole selvästi tervetullut omana itsenäni moisiin tapahtumiin. En selvästi ole, jos minun pitää kytätä kelloa, että missä vaiheessa saan oikeasti näyttää ihmisille, mitä minä olen seksuaalisesti ja osittain myös ihmisenä. Leikin jo kuurupiiloa melkein koko maailmankaikkeuden kanssa, ja siksi tuntuu tosi oudolta, että paikassa, joka on seksiklubi, pitäisi jälleen kerran piilottaa se osa minusta. Tuntuu todella mykistävältä, että juuri kukaan ei edes puhu tästä aiheesta.

Minulle tämän hyväksyminen sellaisenaan tarkoittaisi, että kaikki se työ, mitä lukuisat ihmiset ovat tehneet meidän yhteisön eteen, haudataan. Tähän pisteeseen ei ole päästy helpolla. Siitä ei ole pitkä aika, kun olimme vielä sairaita lääkärien silmissä vain, koska pidimme kivusta tai sen tuottamisesta. On yhä hyväksyttävämpää olla kinky ja on nykyään on paljon helpompi kurkistaa verhon taakse ja nähdä minkälaista siellä kinky yhteisössä on, sen sijaan, että käyttää vuosikymmenen asian miettimiseen.

Osa sanoo, että tämä on vain väliaikaista. Mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun kilpailijat kaikkoavat ja vaniljat pyörittävät edelleen paikkaa? Poistavatko he tämän “säännön”,vai kenties tekevät siitä pysyvää tai laajentavat sitä. Jos et puhu nyt, kohta voi olla liian myöhäistä. Paikka kuitenkin pelaa todella aggressiivisesti muita kilpailijoita vastaan pitämällä ilmaisia perjantai-illan tapahtumia. Ei kukaan pyöritä moista kampanjaa ilman, että tarkoitus on vuodattaa kuiviin kilpailijat ollakseen pääkaupunkiseudun ainoa seksiklubi.

Ymmärrän kyllä, että bileisiin meno on kivaa ja voittaa yksin kotona istumisen ja vanhojen hyvien aikojen muistelun, kun kaikki tuntuivat olevan aidosti onnellisia. Mitä taas en ymmärrä, on hiljaisuus asian ympärillä. Kinky-yhteisössä on monesti tapana ottaa kantaa niin pieniin kuin isompiin ongelmiin, mutta nyt kaikki ovat äkillisesti aivan hiljaa? Tämän tulisi olla merkittävä asia meidän yhteisölle. Meille kerrotaan lähes suoraan, että palatkaa takaisin varjoihin.

Minä en ainakaan halua viedä seksuaalisuuttani takaisin pimeälle keskiajalle.

Julkaisua muokattu 10.5.2023 klo 20:52: Otsikkoa muokattu ja lisätty selventävä ingressi kirjoituksen alkuun.

7

11 kommenttia artikkeliin ”Jäsenkolumni: Tervetuloa takaisin pimeälle keskiajalle”

  1. Harmillista on vaan että blogisi on luotu oudosta ensivaikutelmasta joka ei ole Rotkon vika😅 Toki, XU on luonut itse oman baarinsa ja jäsenyydellä turvataan juurikin jäsenten yksityisyyttä.

    Mutta näin sekä kinkynä että swingerinä en oo kyllä tuollasta ennakkoasetelmaa tai sääntelyä ole nähnyt, ellei ole erikseen ollut jotain teemabileitä. Ja oletan että olet juuri sellaisessa uudessa ollut jossa piiskaus on erikoisesti ollut kielletty klo 22 asti? (en itse ollut valitettavasti siellä mutta tutkin tapahtumia joissa olisit voinut olla)

    Eli ihan alusta asti on infossa tehty selväksi että tällä kertaa on haluttu antaa eri asetelma? Eihän sen sitten pitäis olla mikään yllätys 😅 Itse en näe tätä niin dramaattisen syrjivänä kuin tämä kuva jonka annat.

    Sinnehän on ihan just kinkyjä varten rakennettu kinkynurkkakin jossa saa vapaasti leikkiä talon tarjoamilla välineillä. Mainintasi “kinkyjen oikeuteen osallistua” on mielestäni täysin yliampuvaa😅

    Hetki sitten olin siellä Piiskabileissä jossa oikein kannustettiin kinkyilyyn, pidettiin piiskashow, ihmiset askartelivat rottinkikeppejä ja muutenkin tunnelma oli tosi kiva. Ja itseasiassa kimppailua pyydettiin jättämään vastavuoroisesti vähemmälle juurikin teeman takia. Syrjittiinkö tässä vaniljoita? Mielestäni ei.

    Ja kyllä, kaikki saavat kyllä pukeutua just niin seksuaalisesti ja kinkysti kuin haluaa😂❤️ Niin miehet, naiset kuin muutkin. Itse en ole jättänyt piiskojani narikkaan, vaan kulkenut esim harnessissa juuri niin vapaasti kuin haluan.

    Eli sori, en allekirjoita tuota artikkelia aktiivikävijänä lainkaan.
    Musta on hyvä että Rotkon kaltainen tila löytyy. Täytyy myös muistaa että se on vielä uusi paikka.

    Mut ihan turha vierittää syytä siitä XUlle tai Rotkolle. Kinkyjen jos joidenkin pitäis tietää rajat, ja ehkä tällä on haluttu tarjota matala kynnys uusille asiakkaille ilman että heti oveen astuessa tulee floggerilla naamaan😂

    Eikä mitenkään henkilökohtaista, mutta musta tää artikkeli aiheuttaa tällä tarpeetonta vastakkainasettelua sekä vaniljoiden/swingereiden että kinkyjen välille.

    Vaikka xu onkin lähtenyt swinger skenen tinderinä, niin xu ei mielestäni ole sellainen, vaan seksuaalisesti avointen ihmisten kohtaamispaikka. Ja siihen kuulutaan kyllä me kinkytkin.

    Mut samalla tavalla kuin kaikki kinkyt ei tykkää kimppailusta, niin kaikki kimppailijat ei tykkää kinkyilystä, kivun näkemisestä😅

    Turhaa selittää jostan pimeästä keskiajasta kun ei koskaan olla oltu näin hyvässä pisteessä, varsinkin kun kinkyt ja swingeritkin tulee nykyään jo hyvin toimeen keskenään👌

    Toki, on harmillista ettei saa olla aina oma itsensä mutta voit toki olla heihin yhteydessä ja järjestää omat bileet. Heidän tila, heidän säännöt. Ei aina ole kyse syrjinnästä. Koska muuten samalla ajatuksella FemSub syrjii miehiä ja MaleDom naisia? Tai vain naisille tarkoitetut Rotkoillat syrjivät miehiä?

    Tai sit vaan muistetaan että joskus ihmiset haluavat järjestää tietynlaisia tapahtumia. That’s it😅

    Jokainen saa toki äänestää jaloillaan jos bileet ei oo sellaset josta tykkää.

    Mutta avoimuus lisää avoimuutta.

    Sen sijaan että vetää herneen nenään siitä että kinkypuolta rajoitetaan jossain yksityisen tapahtumajärjestäjän bileissä, niin pointtina ei varmasti ole laskea kinkyjä “kakkosluokan kansalaiseksi” ja että “kaikki kiva kielletään” vaan ehkä pitäisi itse myös avartaa omaa ajatusmaailmaansa ja katsoa löytäisikö itse niistä tietyn teeman bileistä jotain uutta? Tai sitten suosittelen kokeilemaan toisia bileitä, jotka ovat alkujaan enemmän sinulle sopivat. Just sayin👌

    Ei me mihinkään keskiajalle olla menossa😌 Jos nämä bileet jotain tekevät, niin vievät meitä vaan eteenpäin🖤

    Vastaa
    • Hei, kuten kolumnissa pariin kertaan sanoin erikseen, en syyllistä Rotkoa tai XU:ta tuosta säännöstä. Heidän bileensä ja heidän paikkansa, luonnollisesti kuuntelevat minkä tahansa yrityksen tavoin kävijäkuntaansa. Jokainen bilejärjestäjä myös erikseen toki tekee juuri sellaiset bileet kuin haluaa.

      Oma pointti oli kolumnissa:

      a) Herättää keskustelua tästä erikoisesta säännöstä.

      b) Ihmetellä sitä, että miksi tämä oli niin monen mielestä täysin okei kinkynä kävijänä, että se oma kinkyys sai näkyä ja kuulua vasta tietyn kellon ajan jälkeen. Kun kyse on kolumnista, käytän toki kärkästä ja värikästä kieltä siinä, jotta sitä keskustelua herää aiheesta.

      c) Toki, jos kinkyjen rahat kelpaa järjestävälle taholle voi myös vähän kysellä sen perään, että eikö “tasa-arvoinen” kohtelu olisi odotettua tapahtumissa, jotka kyseinen taho (XU) itse järjestää, kun kyse on nimenomaan heidän sisäänheittotuotteestaan eikä teemallisista bileistä. XU:ssa on paljon kinkyjä ja siksi tämmöinen sääntö ihmetytti itseäni kovasti. Onko tarkoitus jakaa kävijät kahteen eri kastiin ja aiheuttaa oman kävijäkunnan sisällä kahtiajakoa, kun toinen toiminta on sallittua alusta asti ja toinen vasta myöhemmin illalla?

      d) Ylipäänsä erittäin kevyesti johdattelevaa pohdintaa siitä miksi kinkyn pitää edes miettiä tämmöistä asiaa, kun aiemmin oli tila (ja on toki edelleen) missä se kinkyys sai näkyä ja, jonka moni koki omaksi olohuoneekseen. Tässä pisteessä, kun on oltu jo aiemmin, että piti miettiä mitä sitä saa paikassa tehdä ja näkyä. Syytän kaikkia Ravintolalaiva Wäiskin bileitä omista traumoistani. Toki, jos kyse on vain kertakokeilusta ja jatkossa XU:n perjantai-illan ilmaisissa illoissa kinkyys saa näkyä ja kuulua, niin mitään ongelmaahan ei ole.

      Tosin teet oletuksen, että olen vetänyt herneet nenään asiasta, koska kirjoitan aiheesta. Kirjoitushistoriani löytyy täältä ja olen sivunnut samaa aihetta aiemminkin, siis kinkyyttä, sen näkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä. “Yhdistyksen tarkoituksena on seksuaalisen tasa-arvon edistäminen Suomessa…” Koen, että tämän kaltaiset kolumnit herättävät tuosta aiheesta juuri sitä keskustelua.

      Ja toivon toki itsekin, että Rotko, siinä missä muutkin toimijat vievät meitä eteenpäin sen sijaa, että otettaisiin niitä askelia taaksepäin.

      Vastaa
  2. Itse näen että tarkoitus ei ole jakaa ihmisiä eri kasteihin, vaan antaa jokaiselle jotakin. Ja sehän on ihan selvää että Rotko ei ole alunperin mikään kinkyluola, mutta koska kinkyjäkin on, niin on ihanaa että meidät on otettu huomioon, koska ollaan myös osa skeneä.

    En itse pahoittaisi mieltäni siitä että osallistuisin kinkyjärjestön bileisiin maksavana jäsenenä, mutta tiloihin ei ole järjestetty orgiamahdollisuutta😅

    Siksi kohta b) vastaus varmaan olisi, että muut kinkyt eivät tehneet tästä isoa asiaa koska tämä ei vaan yksinkertaisesti ole iso asia😂

    Kolumnisi oli räväkkä ja kirjoitat toki hyvin. Mutta musta vaan rehellisesti tuntuu että tässä tehdään vain kärpäsestä härkänen, varsinkin kun kyse ei ollut täysin kinkyttömästä tapahtumasta (vaikka niitäkin toki järjestetään, niille ja niiden toimesta jotka niitä haluavat järjestää). Ja sanoilla on voimaa.

    En itsekkään tiedä täysin miksi kyseinen parin tunnin piiskauskielto laitettiin eikä se itseasiassa mua edes haittaa (muita saa toki haitata, ei siinä) , mutta jaat misinformaatiota sanomalla kolumnissasi että kinkyjä syrjitään, ettet saisi olla sellainen kuin olet ja että meitä kohdellaan kakkosluokan kansalaisina ja annat kuvan että itseään pitää hävetä ja jättää piiskat nurkkaan tai että kinkyys ei ole tervetulleita😅

    Mutta todellakin ovat. En myöskään ole koskaan nähnyt että verhoja vedettäisiin mihinkään kinkynurkan eteen. Ihmiset ovat aina leikkineet siinä näkyvästi. Ja itseasiassa luulen että verhon käyttö on enemmänkin sitä varten jos haluaa suojella omaa sessiotaan muiden katseilta, ei toistepäin.

    Suomessa järjestetään paljon tapahtumia jotka ovat avoimia kaikille. Ja niitä, jotka ovat avoimia vain tietyille. Se ettei aina osu omaan lohkoon ei tarkoita että maailma palaa.

    Näen että se ei ole alusta joka tämän skenen ja avoimuuden ilmapiirin luo, vaan me ihmiset täällä skenen sisällä.

    Ja näin blogisi kinkyjen keskusteluaiheena sillä kirjoituksesi loi pelkoa että siellä on joku yleinen kielto/ sääntö ettei kinkyt voi olla omia itsejään, joka harmittaa ja luo ihmisille kynnyksen edes kokeilla sitä. Siksi kolumnisi tyylistä huolimatta toivoisin sinun pysyvän asiassa.

    Jos susta tuntuu että toi tilanne tuntui väärältä niin anna toki palautetta järjestäjille👌 Itsekin toivon että kinkyilylle annetaan jalansijaa, koska pidän siitä itsekkin. Ja mielestäni XU ja Rotko on luonut siihen oikein avoimet puitteet.

    Vastaa
    • Toki myös noin, että kaikille jotakin ja ymmärrän todella hyvin, että kaikille se kinkyyden näkeminen ja kuuleminen ei sovi.

      Itselle selvempi jakolinja olisi linjata eri tapahtumat eri ihmisille, eikä asettaa outoja aikarajoja eri toimille. Jolloin ei tule juuri sitä mielikuvaa missään vaiheessa, että jokin toimi on hyväksyttävämpää kuin toiset. Vaikka todellisuus on varmaan eri, mielikuvana tuo luo tuota mitä kolumnissa kirjoitin. Mikä ei varmaan ole toivottua myöskään järjestäjän taholta. Mitä tuosta kolumnin kirjoituksen jälkeen ihmisten kanssa keskustelin, niin tuota oli tulkittu tuon suuntaisesti ihmisten toimesta.

      Verhojen suhteen olen itse valitettavasti toisten kertoman varassa.

      Ja tosiaan se, että itse en koe olevani Rotkon tapahtumien kohderyhmää ei ole maailmanloppu minulle tai ylipäänsä mikään ongelma. Kun on elänyt jo kertaalleen ne “pimeän keskiajan” bileet ja bilepaikat, ei halua, että skene ottaa siihen suuntaan askelia.

      Rotko on varmasti valtavan paineen alla miellyttääkseen kaikkia kävijöitä, mutta yhtä lailla kinkynä helposti kokee olevansa se outo sirkuseläin tai häiriö tapahtumassa. Jolloin mennään helposti takaisin sinne, mistä on päästy hiljalleen pois ja tuo sääntö oli omiaan muistuttamaan siitä tuntemuksesta.

      Uskoisin, että itse kukin tapahtumakävijä haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään oli se oma seksuaalisuus sitten mitä hyvänsä. Vastaavasti paikan omistaja on siinä kaikessa melkoisessa ristiaallokossa.

      Vastaa
    • Samaa mieltä tästä kaikesta. Muuten ihan hauska kirjoitus, mutta kun paikka on mainittu nimeltä, menee tää kyllä osittain perättömän, kuulopuheisiin perustuvan mustamaalauksen puolelle. Aika tylyä tekstiä yhdistyksen “virallisessa” blogissa julkaistuksi tavaraksi, mutta ainakin kertoo ettei häkkikään ilmeisesti ole tämän lapsellisen skenedraaman yläpuolella.

      Vastaa
      • Hei, kyse ei ole mistään Häkin kannanotosta. Kyse on yksinkertaisesti minun kolumnista Häkin sivuilla, ei Häkin virallisesta blogista.

        Joku joskus sanoi, että “skenedraaman määrä on vakio”. Vaikka teksti on kirjoitettu kärjistetysti ja värikkäästi, tarkoitus ei ole kuitenkaan hakea mitään draamaa tai edes mustamaalata. Mielestäni tuokin on hyvin helppo Rotkon/XU:n viestiä jäsenistölleen, että mikä se linja heidän omisssa tapahtumissa jatkossa on. Tehdäänkö selvä jaottelu iltojen välillä milloin se kinkyys saa näkyä vai mennäänkö ristiaallokossa tasapainoillen, jolloin vaarana on se, että osa asiakaskunnasta selvästi näkee sellaista seksuaalisuutta, mitä eivät ilmeisesti halua nähdä tai vaihtoehtoisesti osa kokee, että paikka ei ole heitä varten, koska heidän seksuaalisuuttaan ja sen näkymistä rajoitetaan. Se on aivan varmasti vaikea yhtälö, kun asiakaskunnassa on kuitenkin niin laaja eri kirjo seksuaalisuuden monimuotoisuutta. Näitä samoja juttuja on joutunut jokainen vastaava paikka miettimään aiemmin.

        Jätin tuohon tekstiini pari täkyä mihin olisi voinut tarttua kinkynä.

        1)Meidän “oma paikka” Club X ja sen tila. Tästä olisin voinut kirjoittaa hyvin pitkän kirjoituksen omana kirjoituksena ja ehkä joku päivä saan kasattua kaiken sen pääni sisälläni olevan tiedon ja tulkinnat paperille asti. Nyt siellä on lähinnä sivulauseena, että miten me päädyttiin tähän pisteeseen, että tämmöinen sääntö herättää yhtään mitään ajatuksia suuntaan tai toiseen, kun meillä oli se oma paikka (ja toki paikka on edelleen olemassa) ja, jonka niin moni koki itselleen erittäin tärkeäksi. Pieni täky, mutta osalle taas semmoinen jokseenkin selvä sentimentaalisen puoleni osoitus.

        2)Vanhojen hyvien aikojen muistelu ja vastaavasti niiden vielä vanhempien paskempien aikojen muistelu, jälleen kerran vain pieninä viittauksina. Kun on nähnyt liioittelusti “kultaisen ajan”, ajatus siitä, että kinkyn silmin otetaan taka-askelia ei varsinaisesti ole mitenkään juhlava ajatus. Toki tätäkin olisi voinut purkaa tekstiin, että mikä juuri minulle on sitä synkkää keski-aikaa.

        3)Ei Rotko ilkeyttään mitään moista sääntöä ole kokeillut, he ovat reagoineet oman asiakaskunnan palautteeseen. Mikä taas vastaavasti voi tuntua siitä kinkystä asiakaskunnasta, jos ei nyt syrjivältä niin ainakin siltä, että ei kuulu kuitenkaan täysin joukkoon. Joku toinen kokee sen verhon yksityisyyttä suojelevana tai ratkaisuna sille, että saadaan edes hieman rauhoitettua sen kävijäkunnan mieltä, jolle kinkyyden katsominen saattaa aiheuttaa ikäviä fiiliksiä. Yhtä lailla joku taas voi kokea verhon “aitaavana” tai kuinka kinkyys ei ole salonkikelpoista toimintaa vieläkään, kun se herättää moista palautetta ja/tai tarvetta “eristykselle”.

        Vastaa
        • Olen katsonut tulevia tapahtumia, juurikin näitä ilmaisia perusiltoja sekä Rotkon omia teemabileitä, ja missään tällä hetkellä tulevissa ei ole kielletty piiskailua. Päinvastoin juurikin bdsm-bileitä on tulossa aika paljon.

          Oletko missään kohtaa kysynyt järjestäjiltä *miksi* tällainen alkuillan kielto edes tuli? Teit kolumnissasi vahvan päätelmän että tällä vastustetaan kinkyjä ja kinkyjen oikeutta olla oma itsensä, kun taas itse näen että järjestäjillä on voinut olla lukuisia eri syitä laittaa alkuilta tähän tyyliin.

          Teit asiasta tosi ison jutun *yksien bileiden perusteella*, vaikka kyse on voinut olla niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin

          “hei, pitäiskö meidän laittaa yksi alkuilta piiskailuvapaaksi jotta ihmiset sais enemmän tutustua toisiinsa seksin/tanssimisen merkeissä ja voisivat käyttää kinkynurkkauksissa (joita on muuten teknisesti 2) ja niiden ympäristössä olevia tiloja, alueita ja välineistöä muuhun leikkimiseen, ilman vittusaatanahuutoja ja läiskettä😂”

          Niitä saa kyllä kuulla ihan jatkuvasti. Eikä vaniljat sitä ota pahakseen, vaikka sellaisen kuvankin annoit. Tila on luotu seksuaalisesti avoimeksi. Ne jotka eivät sitä halua katsoa, menevät muihin bileisiin jotka sopivat omaan teemaan👌

          Vastaa
          • Kuten yllä sanoin, helvetin hyvä, jos noin on, että tämä ei ollut mikään pysyvämpi ratkaisu heiltä.

            Kolumnin yksi tarkoitusperä on kuitenkin saada ihmisiä ajattelemaan asiaa kriittisesti, olivat he sitten minun kanssa samaa mieltä tai eri mieltä asiasta. Eikä siis pelkästään vain Rotkon osuutta vaan myös niitä asioita mihin heitän vain kevyitä viittauksia, koska kolumnissa on pointtia muuhunkin kuin yksiin bileisiin tai Rotkoon. Minun oma mielipiteeni ei toki ole niin synkkä ja värikäs kuin tekstini värittää. Se on yliampuvaa monelta osin ja maalailee piruja seinille, koska kohtelu ei suinkaan ole aina ollut sitä reiluinta kinkyjä kohtaan eri tapahtumapaikoilta.

            Se tieto mikä oli, että “palautetta on kuunneltu” ja sen takia toimittu näin, viittaa siihen, että palautetta on aiheesta saatu ja sen takia myös reagoitu.

            Se taas viestii minusta sitä, että se kinkyys koetaan jossain määrin joidenkin toimesta häiriöksi. Sille voi löytyä aivan hyviä syitä. On se sitten meteli tai tilanvienti. Yhtä lailla jonkun toisen silmin se on ihan muuta. Jos järjestävä taho ei avaa omassa viestinnässään syitä sille, että miksi näin, jättää se oven avoimeksi erilaisille tulkinnoille. Mikä se palaute on ollut, mihin on pitänyt reagoida rajoituksilla?

            En sano, että Rotko vastustaa kinkyjä, vaikka tuo heidän linjaus olikin tuolle illalle. Näen, että se voidaan kokea noin. Viestiminen vaikuttaa todella paljon ihmisten mielikuviin. Sanoilla on voimaa, kuten sanoit.

            Yksi pointti on saada myös Rotkoa miettimään heidän omaa viestimistään. Miten viestiä asioista ilman, että siinä jää liikaa tilaa tulkinnalle tai, että osa potentiaalisista asiakkaista kokee, että paikka ei ole heitä varten.

  3. Ja sori näistä pikakirjoitusvirheistä😅

    “Ja näin blogisi kinkyjen keskusteluaiheena (*ja päätin kommentoida) sillä kirjoituksesi”

    Mut ainakin tällä sai keskustelua aikaiseksi. Enempää en tapahtumien sisältöön tartu, koska haluan suojella ihmisten ja tapahtuman yksityisyyttä vaikka itse olenkin avoimesti sekä kinky että swingeri. Ja molempia löytyy molemmista skeneistä. Eikä kaikki oo edes noita kumpaakaan, kunhan tutustuvat seksuaalisesti avoimeen ilmapiiriin❤️

    Mutta sinne vaan, uusiksi kokeilemaan. Toivon ettet anna yhden kehnon kokemuksen pilata tulevia hyviä kokemuksia😇

    Nyt pitää liikkua kun toi yks brättäilee että pitäis lähteä bilettämään ja jäin suustani kiinni😆 Moikka! 🖤

    Vastaa
  4. Näin jälkiviisaana aloin miettimään monia asioita jotka tässä on väärin. Myös omalla kohdallani.

    Näiden tapahtumien ja skenen, niin swingereiden kuin kinkyjenkin, etikettiin kuuluu vahvasti, ettei näistä asioista puhuta tapahtumien ulkopuolella.

    Jo pelkästään että loit yksityisen tapahtuman ulkopuolelle nettikolumnin menee jo vähän harmaalle alueelle. Xun tai Rotkon bileet kun ei liity mitenkään häkin toimintaan.

    Eikä siinä, avasin itsekkin omaa sanaista arkkuani vähän liikaa.

    Vaikka julkinen keskustelu onkin hyvää, niin mun kaikki kommentit voi tästä kolumnista poistaa ihan vaan senkin takia että olen tapahtumien sisällön todellista laitaa avannut aika paljon. Ja nää jutut ei kuulu tämän yhdistyksen nettisivun foorumille, vaikka aihe onkin kinkyily. Tässä puhutaan kuitenkin eri yhdistyksestä, joten olisi suotavaa puhua näitä juttuja sen sisällä.

    Tavallaan myös toivoisin samalla tavalla että tämä kolumni poistettaisiin.

    Ei siksi että tarkoituksena olisi hiljentää keskustelua, vaan koska koen että

    a) Alusta on väärä ja näistä asioista pitäisi puhua tyyliin Xussa ja sen sisäisellä tapahtumasivulla. Koska niihinhän nää kuuluu.

    B) Vaikka kolumnisi ytimenä on kinkyilyn näkyvyyden filosofisempi puoli, niin tekstisi sisältää todella paljon misinformaatiota sekä myös paljastuksia tapahtuman sisällöstä.

    Ite näkisin että parempi tapa ottaa kantaa olisi ottaa suoraan järjestäjään yhteyttä, oikeilla kanavilla.

    Vaikka kritiikki onkin aina suotavaa,
    niin en usko että Häkin vs kinky-yhteisöjen tapahtumistakaan haluttaisiin huudella tähän tapaan omien kanavien ulkopuolella. Varsinkaan tilojen nimet ja sijainnit mainiten😅

    Mutta tää on toki mun mielipide. Jätän harkinnan näistä asioista kolumnin kirjoittajan ja Häkin harteille 👌

    Vastaa
    • Hei, poistin kaupunginosan nimen kolumnista. Paikan nimi ei liene mikään maailmanluokan salaisuus sentään 🙂

      En itse koe, että sinun kommenteissa tai muissa olisi ollut sellaista tietoa tapahtumista, mikä olisi liian paljastavaa. Tapahtumista itsessään saa puhua, mutta se mitä kukin (nimetyt tahot) siellä tekevät on sitten eri asia. Teksteissä ei ole mainittu ketään nimiltä tai kuvailtu mitenkään seikkaperäisesti siellä tapahtuvia asioita. Ainakin itse näen tuon enempi yleismaallisena kuvailuna mitä tapahtumilta voi odottaa, mikä taas on ihan normaalia etiketin mukaista kommentointia.

      Joku muu toki voinee olla oikeampi taho arvioimaan tarvitseeko tekstiä tai sen kommentteja poistaa kuin minä.

      Vastaa

Jätä kommentti