Tämän osion tarkoitus on esitellä eri fetissejä vaihtuvien kirjoittajien toimesta laajemmin kuin, mitä kinkysanasto -osiossa on järkevää näitä avata. Tällä palstalla avataan etenkin sitä, mitä kyseinen fetissi kulloisellekin kirjoittajalle tarkoittaa ja merkitsee, ja miten hän fetissiään toteuttaa ja kokee.
Esittele itsesi lyhyesti
Moi, olen Isla Ika – switch, köysi-top, sadomasokisti ja aika femme setä. Olen kinkyillyt ja skeneillyt aktiivisesti parin vuoden ajan ja kirjoittanut tänne esimerkiksi vaihdostani Japanissa.
Mikä on fetissisi?
Köydet ja shibari, eroottinen sitominen.
Miten kuvailisit sitä?
Köydet ovat monelle kinkylle seksin mauste, jota on kiva tehdä silloin tällöin tai vaikkapa sitoa joku muiden leikkien ajaksi. Minulle ne ovat kuitenkin aika paljon isompi juttu.
Minulle sitominen ja sidottavana oleminen on ensisijaisesti toisen kuuntelemista ja iso kasa mahdollisuuksia. Joskus tulee sidottua intiimisti ja hellästi caregiver-hengessä, joskus nöyryyttävän paljastavasti kiusoitellen. Joskus sidonta on alistavaa, esineellistävää ja etäistä. Joskus sitominen on kuin modernia tanssia, missä sitoja ja sidottava liikkuvat köyden ohjaamina. Joskus se on intiimi halaus, jossa olemme niin yhtä, että sidon itseni sidottavaan kiinni yhdessä hengittäväksi ihmiskasaksi. Köysistä löytyy aina uutta opeteltavaa, kokeiltavaa ja parannettavaa. Yksikään sidonta tai sessio ei ole samanlainen.
Pyrin pois insinöörimäisen teknisestä tekemisestä, mutta joskus vaikeita uusia asioita tulee harjoiteltua labraillen, ei sessioiden. Yleensä aina köysiä tehdessä aika kuitenkin pysähtyy, muu maailma lakkaa olemasta ja kokeileva labraus muuttuu leikiksi.
Monille sitomisen eroottisuuden aste vaihtelee. Itselleni köysissä olo tai niissä rimpuilevan katseleminen on ehdottomasti eroottista ja kiihottavaa, mutta harvoin tilanteet eskaloituvat seksiksi asti. Se johtuu siitä, että seksitasoinen kiihottuminen laskee harkintakykyä turvallisuusriskeistä, sekä tietysti siitäkin, että kiihottuneisuudella flirttailu on hauska leikki itsessään.
Kuinka pitkään muistat että sinulla on ollut kyseinen fetissi?
Siitä hetkestä lähtien kun aloin sitoa, eli parin vuoden verran.
Miten toteutat fetissiäsi?
Köysifetissi on yksi helpoimmista fetisseistä toteuttaa, koska moni tykkää harrastaa köysiä muuten vain. Leikkiseuraa on suhteellisen helppo löytää – etenkin sitovana naisena, joita on harmillisen vähän – sekä alan foorumeilta että tapahtumissa ihmisiin tutustuen. Tuntuu kuitenkin, että köysiin haluavia ihmisiä on enemmän kuin asiaan vihkiytyneitä sitojia.
Arjessani sidon leikkikaverieni kanssa vähintään kerran viikossa tapahtumissa tai kotona, jonne kaverini rakensi näppärän roikotuspisteen. Käyn köysitapahtumissa aina kun aika ja rahatilanne sallii, niin Helsingissä, netissä kuin ulkomaillakin. Jos leikkikaverini eivät ehdi nähdä tai vaikka koronan aikaan, sidon myös itse itseäni.
Miten tunnistit, että sinulla on kyseinen fetissi?
Olen nähnyt köysikuvia netissä iät ja ajat, mutta pidin niitä vain kuvina muiden kinkykuvien joukossa. Vasta kun sain köydet ensimmäistä kertaa alkeiskurssilla käteeni, se oli menoa. Tuntui kuin olisin löytänyt jonkun puuttuvan palan. Huomasin miettiväni köysiä koko ajan ja tuijottavani vapaa-ajalla tutoriaaleja, jotta voisin sidottavan kanssa keskittyä köysiin enkä ohjeisiin. Opettelin paljon sidontoja itseeni – ja opettelen edelleen.
Huomasin, että köysien kautta pääsen lähemmäs toista ihmistä ja syvemmälle sessioon kuin piiskalla, käskyillä tai muulla yksittäisellä asialla. Nykyään köydet tuntuvat käsieni jatkeelta, joiden tunne jää bottomin iholle kirjaimellisesti.
Köysien fetissimäinen puoli korostuu silloin, kun olen itse köysissä. Jokainen köyden kierros iholla herkistää aistini. Nautin köysien tuoksusta ja äänistä – siitä miten köysinippu putoaa lattialle tai narisee bambua vasten. Fiilistelen sitä miten kuuloaisti muuttuu, jos köydet peittävät korvani. Rakastan kehon puskemista, haavoittuvaisuutta, kipua ja epämukavuutta, jossa on jotain yliluonnollisen puhdistavaa.
On täysin mahdotonta kuvitella elämääni ilman köysiä. Ne ovat minulle seksuaalisuutta, luovuutta, hauskanpitoa ja loputtomasti kehittymismahdollisuuksia tarjoava harrastus, jossa on valtavasti nörtteiltävää.