Puoli vuotta Tokiossa kinkyn silmin

Japania pidetään tyypillisesti eräänä kinkyimmistä maista sekä köysiskenen mekkana. Mutta miltä meininki mahtaa näyttää oikeasti länsimaalaisen silmin? Häkin jäsenistöön kuuluva Isla Ika vietti kuusi kuukautta Tokiossa, ja kertoo nyt ajastaan nousevan auringon maassa.

Moi, kuka olet?

Hei, olen Isla Ika, köysiin hurahtanut sadomasokisti. Pyörin suhteellisen aktiivisesti Helsingin tapahtumissa.

Miten päädyit Japaniin?

Japani on kiehtonut minua jo pitkään, joten hain lukukauden mittaiseen yliopistovaihtoon Tokioon. Reissaavalle kinkylle tuo oli myös upea mahdollisuus kokea ehkä koko maailman köysipääkaupunki.

Miten Japanin skene eroaa suomalaisesta?

Siinä missä Suomessa on suhteellisen yhtenäinen yksi kinkyskene, Japani ja Tokio ovat täynnä erillisiä skenejä. On omansa maassa asuville ulkomaalaisille ja japanilaisille. Jokaisella shibari-senseillä on omat köysiporukkansa, jotka elävät hyvin erillään toisistaan, sillä köysissä on Japanissa valtavasti koulukuntaeroja. Jos köydet kiinnostavat ja aikaa on, eniten Japanin reissusta saa irti valitsemalla yhden köysiseuran ja sitoutumalla heidän tapaansa tehdä. Jokaisella senseillä kun on oma tapansa kaikkeen one column tiesta lähtien ja Japanissa vain sensein tapa tehdä on oikea tapa tehdä. 😉 Kannattaa siis varautua avoimin mielin aloittamaan köysiharrastus täysin alusta.

Omat porukkansa on tietysti myös eri fetisseille, kuten kumille, ja kaikki se, mikä jää kielimuurin taakse… sitä voi vain kuvitella! Kielimuuri onkin isoin erottava tekijä. Japanilaiset puhuvat yllättävän vähän englantia ja monet paikat kieltäytyvät ottamasta vastaan ulkomaalaisia. Suomen tasa-arvoiseen hinnoittelupolitiikkaan tottuneelle saattaa tulla myös yllätyksenä, että lähes joka paikassa naiset maksavat vähemmän kuin miehet. Poikkeuksena ovat muutamat köysitapahtumat, joissa sitojat maksavat ja mallit eivät.

Tekemistä riittää kuitenkin melkein joka illalle viikossa – ainakin jos rahaa on! Kinkyily on Japanissa huomattavasti kaupallistetumpaa kuin Suomessa. Pro-dommejen lisäksi ammattilaisten käyttö köysimalleina on myös yleistä.


Ensimmäinen köysipupuni Japanissa oli automaatista voitettu Rilakkuma.

Muutama kinkyvinkki Tokioon suuntaavalle:

KAK Kanto Area Kink

Expattien ylläpitämä kinky-yhteisö, jolla on omat miittinsä ja bileensä. Ylläpitävät loistavaa Tokyo kinky mappia. Katso Fetlife-sivulta tulevat tapahtumat. Avoimesti ihmisiin ystävystymällä voi päästä myös osaksi erilaisia privaattibileitä.

https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1eb9B7UGEuSxat4JVU_GtwHY9jeY&ll=35.63041367886482%2C139.5176507&z=10

Department H

Pride-henkinen karnevaali, jossa on outoja esityksiä, upeita pukuja ja aivan erilainen bilekulttuuri. Valokuvaaminen on sallittua ja viereisestä 24/7 kioskista voi hakea omia juomia läpi yön. Ovet aukeavat puoliltaöin ja täällä ollaan siihen asti, kun metrot alkavat aamulla kulkea.

Department H järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Monien mielestä bileet ovat laimentuneet nykyään tylsiksi ja paikka sopiikin paremmin näyttäytymiseen kuin leikkimiseen.

Kokeile myös Tokyo Decadencea.

https://ameblo.jp/department-h/


Department H:n tunnelmia (klikkaa kuvat suuremmiksi).

Happening barit

Mitä tehdä kun asunnot ovat pieniä ja vanhempien nurkissa asutaan pitkään? Mennään love hotelleihin tai seksiklubeille eli happening bariin. Paikasta riippuen tunnelma on enemmän swinger kuin kinky, mutta Japanissa köydet ovat onneksi lähes vaniljaa.

Ulkomaalaisystävällisimpiin paikkoihin lukeutuu Shinjukussa sijaitseva Bliss Out, josta löytyy myös roikotuspiste. Täällä myös tatuoinnit ovat ok – jossain paikoissa tatuoidut joutuvat pitämään kuvansa vaatteiden alla piilossa.

Klubit toimivat jäsenyysperiaatteella, jolloin paikalle saa tulla samalla maksulla uudestaan ja uudestaan. Pariskunnat maksavat n. 60 euroa, yksittäiset naiset vähemmän ja sinkkumiehet huomattavasti enemmän. Vaihtarille, jonka asuntolaan ei saanut tuoda vieraita, tämä oli paras budjettiratkaisu leikkimiseen. Välillä tietysti nauratti sitoa keskellä gang bang -bileitä, jotka olivat täynnä kylpytakkeihin pukeutuneita japanilaismiehiä.

http://www.bliss-out.jp/

Kaupat

Tokio voi yllättää seksikauppojen osalta – nimittäin huonoudellaan! Akihabarasta löytyy muutama iso kauppa, mutta valikoima on yllättävän kesyä ja rajuimmat jutut löytyvät kerroksista, joihin naisilta on pääsy kielletty.

Hauskempia kinkytuliaisia löytyy vaikka Don Quijoten rooliasujen osastolta. Kiinnostavia pikkuliikkeitä voi löytyä myös nörttikauppojen joukosta, kuten Nakano Broadwaysta. Kauppoja on listattu myös Tokyo kinky mapsiin.

Yaminawakai

”Dark art” -teemaista eroottista kinbakua goottihengessä. Englantia puhuvan Mistress Mayan ja Mira Kurumin MK studiolla kokoontuva köysiseura. Mira Kurumi on erityisen kuuluisa japanilaisessa pornoskenessä – iso osa japanilaisen pornon sidonnoista on kuulemma hänen tekemiään.

https://www.facebook.com/yaminawakaitokyo/

MK studio

Shinjukun lähellä sijaitseva MK Studio on yksi ulkomaalaisystävällisimmistä S/M-paikoista, joita Tokiossa on. Mistress Maya järjestää joka perjantai omaa goottityylistä salonkiaan, joissa on usein pieniä shibariesityksiä ja vapaata tilaa leikkimiseen. Tapahtumat löytyvät hyvin Fetlifesta.

http://www.studio-mk.net/

Ichinawakai

Ulkomaalaisystävällinen Hajime Kinokon köysiseura. Seksuaalisuuden osuus on suhteellisen riisuttua crotch ropea lukuunottamatta. Ichinawakai järjestää ryhmäkursseja monta kertaa kuussa ja vapaamuotoisemman köysisalongin. Englanti ei valitettavasti taivu järjestäjiltä kovin hyvin, joten japanin alkeet auttavat kursseille osallistumista. Salongissa sen sijaan käy ulkomaalaisia, jotka ottavat vierailijat vastaan avosylin.

http://shibari.jp/lesson/ichinawakai.html

Studio 6

Osada Steven köysiyhteisö on kuuluisa, englanninkielinen mutta hintava.

https://osadasteve.com/classes_en.html

Köysibaarit

Tupakansavuisia pikkuisia paikkoja, jotka keskittyvät köysiin. Yleensä ohjelmaa ei ole, mutta hyvällä tuurilla (ja ehkä japanintaidolla tai google translaten avulla käydyllä keskustelulla) voit löytää sidontakaverin paikan päältä. Kokeile Titty Twisteriä tai Ubua!

Moni baareista järjestää myös omia köysikurssejaan ja erityisiltojaan. Parhaiten infoa löytyy Twitteristä kääntämällä.

Miten länsimaalaisena pääsee mukaan?

Perusperiaate on ihan sama kuin Suomessa – ole aktiivinen, kiltti muille ja sano kutsuihin kyllä. OkCupid toimii hyvin myös Tokiossa. Ehkä Tinderkin, jos jaksat kahlata vaniljamassan läpi.

Erilaista se on, mutta kannattaa kokeilla!

2

Jätä kommentti