Häkin esittelyvideo on julkaistu!

Syksyn opiskelijatapahtumien tultua perutuksi koronaviruksen vuoksi, on Häkkikin pohtinut vaihtoehtoisia tapoja toimintamme esittelemiselle Helsingin yliopiston uusille opiskelijoille ja muillekin toiminnastamme kiinnostuneille. Tänä syksynä keskitymmekin täysin sähköiseen sisällöntuotantoon, ja olemme muun muassa tuottaneet yhdistyksen historian ensimmäisen esittelyvideon: Tulemme esittelemään toimintaamme myös kotisivuillamme sekä sosiaalisessa mediassa huomisesta maanantaista (21.9.) alkavalla fuksiviikolla. Pysykää siis kanavalla! 😉 3

Akateemiset seksipositiiviset lopettaa toimintansa

Helsingin yliopiston keskuudessa toimineiden Akateemisten seksipositiivisten (ASP) taival on tullut päätökseen. ASP piti sulkemiskokouksensa torstaina 3.10. toimittuaan noin neljän ja puolen vuoden ajan. Järjestö tiedotti asiasta Facebook-sivuillaan. Akateemiset seksipositiiviset, aiemmalta nimeltään Akateemiset seksibilettäjät, ehti toimintansa aikana järjestää useita erilaisia tapahtumia ja koota samanhenkisiä ihmisiä yhteen. Järjestön agendana on ollut seksipositiivisen ilosanoman levittämisen lisäksi mm. seksistä … Lue lisää…

Me teemme itsestämme numeron, jotta sinun ei tarvitse

Olen osallistunut nyt kahtena vuotena HYY:n avajaiskarnevaaleihin Häkkiä edustaen ja seurannut siinä samalla millaisia reaktiota näkyvä ja joidenkin mielestä lähes silmille hyppivä läsnäolomme ihmisissä herättää.  Lyhyesti kuvailtuna ihmiset voi kategorisoida seuraavanlaisesti: Naurajat, ilkkujat ja tuijottelijat Neutraalit ohittajat Toiminnastamme kiinnostuneet ja iloisena meidän ständimme löytäneet Viime vuonna käytössämme oli häkki, jonka sisälle ängimme yhden hallistuslaisen jakamaan … Lue lisää…