Häkin jäsenmäärä kirinyt jo yli 700:aan!

Häkin jäsenmäärä on jatkanut tasaista kasvuaan ja olemme tehneet uuden jäsenmääräennätyksemme jo ennen syksyn fuksi-invaasion alkamista. Aktiivisten jäsentemme määrä on ylittänyt 700 jäsenen rajan ensimmäistä kertaa yhdistyksen historiassa! Alkusyksy on eri opiskelijajärjestöille tyypillisesti vilkasta aikaa, ja jäsenmäärän voidaankin odottaa kasvavan entisestään loppuvuoden aikana. Haluamme toivottaa tervetulleiksi niin kaikki jo liittyneet kuin meihin vasta myöhemmin esimerkiksi HYYn avajaiskarnevaalien kautta tutustuvat jäsenet!

Koronatilanteen parannuttua olemme päässeet jatkamaan tapahtumien järjestämistä lähes entiseen malliin, ja meillä onkin jo suunnitteilla myös paljon uudenlaisia tapahtumia. Toistuvina tapahtumina järjestämme olohuonehenkisiä hengailuiltoja kerhohuoneellamme viikottain, baarimiittejä kuukausittain, uutena tapahtumakonseptina leikkimiittejä noin joka toinen kuukausi, sekä paljon kaikkea muuta aina työpajoista isompiin kinkybileisiin jäsenistömme toiveiden mukaan.

Livetapahtumiemme lisäksi ylläpidämme yli 400 hengen Discord-palvelinta, jota on syystäkin kehuttu Suomen parhaaksi kinky-Discordiksi. Mikäli olet Häkin jäsen, muttet ole vielä Discordiin syystä tai toisesta liittynyt, suosittelemmekin lämpimästi mukaan loikkaamista ja muihin häkkiläisiin tutustumista! Discord-linkin löydät hyväksymisviestistäsi sekä jäsenkirjeistämme.

Häkki on Suomen suurin kinkyille suunnattu opiskelijajärjestö, ja samalla aktiivisten jäsenten määrässä mitattuna Suomen suurin kinky-yhdistys. Tavoitteenamme on seksuaalisen tasa-arvon edistäminen etenkin opiskelijoiden piirissä. Järjestämme erilaisia tapaamisia, illanviettoja, juhlia, ja monia muita opiskelijajärjestöille tyypillisiä tapahtumia. Ennen kaikkea tarjoamme BDSM:stä ja fetisseistä kiinnostuneille hyväksyvän ja ymmärtävän ympäristön, jossa tavata muita aiheesta kiinnostuneita, keskustella aiheeseen liittyvistä kysymyksistä ja pitää hauskaa samanhenkisellä porukalla.

Tämän hetkisistä jäsenistämme 62% on Helsingin yliopiston opiskelijoita, 11% opiskelee jossain muussa oppilaitoksessa ja 27% on kannatusjäseniä. Valtaosa jäsenistämme asuu pääkaupunkiseudulla. Jäsenistämme 72% on ilmoittanut kotipaikkakunnakseen Helsingin, 10% Espoon, 6% Vantaan, 4% jonkin kehyskunnista, ja 8% jonkin muun paikkakunnan. Suomea äidinkielenään puhuu 93% jäsenistämme, ja muita kieliä 7%.

Ohessa vielä lyhyt katsaus jäsenmäärämme kehitykseen:

700 jäsentä: 9.8.2022
600 jäsentä: 12.10.2021
500 jäsentä: 24.11.2020
400 jäsentä: 13.6.2020
300 jäsentä: 11.9.2019
200 jäsentä: 8.7.2018
100 jäsentä: 16.9.2017

Jos vasta törmäsit meihin, jää ihmeessä hetkeksi kotisivuillemme ja tutustu tarkemmin toimintaamme!

3

Jätä kommentti