Kinkyily oli sairaus vielä 2011

Vuosi 2021 on kinkyjen kannalta juhlistamisen arvoinen. Tänä keväänä tuli nimittäin kuluneeksi 10 vuotta sadomasokismin ja fetisismin poistumisesta ICD-10-tautiluokituksesta.

Suomessa kinkyskenen juuret ulottuvat useamman vuosikymmenen päähän. Aikaan, jolloin kinkyily luokiteltiin kirjaimellisesti sairaudeksi ja jolloin toiminta ei ollut ymmärrettävistä syistä kovinkaan avointa eikä internetiä edeltävänä aikana tietoakaan ollut yhtä helposti saatavilla. Nykyisistä yhä voimissaan olevista kinky-yhdistyksistä ensimmäiset perustettiin vuosituhannen vaihteessa. Häkki perustettiin 2009, pari vuotta ennen esitystä tautiluokituksen poistamiseksi, ja on siis Suomen kinkyskenen mittakaavassa verrattain nuori järjestö. Häkin reilun kymmenvuotisen historian aikana moni asia on kuitenkin ehtinyt muuttua kinkyjen kannalta parempaan suuntaan useiden eri tahojen myötävaikutuksesta. Kinkyilystä puhutaan aiempaa avoimemmin ja enemmän, se näkyy osana populaarikulttuuria myös myönteisessä valossa, eikä ihmisen leimautuminen kinkyksi ole välttämättä enää yhtä iso juttu kuin muutama vuosikymmen sitten.

Myönteisestä kehityksestä huolimatta osa stereotypioista on kuitenkin yhä voimissaan. Harmittavan usein yhä kuvitellaan, että kinkyyden taustalla olisi aina esimerkiksi traumoja, ja että kinkyt olisivat yleisesti ottaen epävakaita. Sen sijaan on tutkittu, että kinkyilyllä voi olla jopa mielenterveyttä edistäviä vaikutuksia. Kinkyytensä julki tuova voi kokea syrjintää ja tulla suljetuksi omasta kaveriporukastaan. Vastaavasti tieto henkilön kinkyydestä voi haitata etenemistä uralla, tai vaikuttaa vaikkapa yhdistyksen mahdollisuuteen saada palveluita käyttöönsä, kuten itsekin saimme pari vuotta sitten huomata. Moni kinky on myös kertonut kohdanneensa tuomitsevia asenteita muun muassa kertoessaan lääkärilleen mustelmien syntyneen kinkyilystä, kun taas kontaktilajien harrastajille vastaavien vammojen syntymekanismi ei aiheuta sen kummempaa tuomitsemista. Työtä asennerintamalla on siis yhä riittämiin niin yksilöiden asenteiden kuin yksilöille ja yhteisöille tarjottujen palveluiden osalta.

Häkki pyrkii omalla toiminnallaan poistamaan ennakkoluuloja vastaisuudessakin. Sen lisäksi, että pyrimme tuomaan kinkyyteen liittyvää tietoa helposti sitä etsivien saataville, haluamme edistää kinkyskeneä enemmän kaikkia palvelevaan suuntaan emmekä halua ylläpitää esimerkiksi vanhoja tiukkoja määritelmiä rooleihin liittyen tai lokeroida ihmisiä, vaan haluamme kannustaa kinkyjä olemaan avoimia niin itseään kuin muitakin kohtaan ja mahdollistamaan eri asioiden kokeilun ilman painetta olla jonkun ulkopuolelta annetun muotin kaltainen, jos se ei tunnu omalta jutulta. Toivotamme toimintaamme mukaan nyt ja jatkossakin kaikki kinkyt ja kinkyilystä kiinnostuneet sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumuksesta, puoluekannasta, tai muistakaan henkilöstä riippuvista syistä huolimatta.

Kinkyys ja mielenkiinto annetuista normeista poikkeavia seksuaalisuuden muotoja kohtaan on täysin luonnollista ja siinä ei ole mitään väärää. Juhlistakaamme siis tätä kinkyyden kannalta merkittävää juhlavuotta, ja tehdään itse kukin omilla toimillamme maailmasta kinkyille jatkossakin entistä parempi paikka!

3

Jätä kommentti