Vuoden kinkyteko 2021 Galesille

Vuoden 2021 kinkytekopalkinnon voitti kinkyskeneaktiivi ja Häkin hallituksessakin jo neljän vuoden ajan vaikuttanut Galesi. Häkissä erityisesti tapahtumajärjestämiseen ja viestintään keskittynyt Galesi on vaikuttanut skenessä laajemminkin mm. järjestämällä Kinky Finland -miittejä, jotka ovat toimineet monelle ensikosketuksena skeneen ja muihin kinkyihin. Galesi on myös kirjoittanut useita kantaaottavia kirjoituksia Häkin kotisivuille.

Vuoden Kinkyteko on Rsyke ry:n Tampere Fetish Factory -tapahtumassa jaettava kiertopalkinto ja tunnustus. Yksittäiset kinkyskenen jäsenet voivat ehdottaa vuosittain kuka tai mikä palkinnon on ansainnut.

Galesin palkitsemista perusteltiin mm. Kinky Finland -miittien järjestäjän roolissa. Miitit kokoavat kuukausittain 40-150 kinkyä yhteen ja mahdollistavat niin aloittelijoiden kuin konkareidenkin verkostoitumisen keskenään matalalla kynnyksellä. Miittien järjestämisen lisäksi myös Galesin tapa ottaa kaikki paikalle saapuneet huomioon keräsi kiitosta.

Palkinnon saajan ehdokkaiden joukosta valitsee vuosittain eri kinky-yhdistysten hallitusten jäsenistä koostuva raati, jossa myös Häkki on perinteisesti ollut osallisena.

14

Jätä kommentti